perjantai 12. heinäkuuta 2013

mä oon se sama mies.

Time to leave
Time to feel

Harp and horn

Music’s born
Two worlds meet
hungry sharing a fantasy

Eilinen, en muista siitä hirveästi mitään... Perjantai. Siivosin Edwardin häkin, kävin ostaa sille ruokaa, kävin taas Mustissa ja Mirrissä. Ja sitten menin Pinjan luokse sen työpäivän jälkeen. Siivoilimme siellä, kävimme kaupassa hakemassa ihanaa Pirkan juustoa, alatooppia ja ruisleipää. Sitä ennen kuin menimme kauppaan sain puhelunsoiton kälyltäni, että menisin hänelle kuskiksi. Minua hetken epäröitti, koska minua ahdisti ajaminen, en vain halunnut sitä enää...

Söimme leivät, joimme kahvia ja oli aika lähteä. Otimme muutaman levyn mukaan matkaamme, jotta saisimme kuunneltua musiikkia, noh. Se levy oli poltettu, joten laitoimme Radio rockin soimaan ja annoimme musiikin viedä. Siirryimme ensiksi Kotipellolla ja sen jälkeen vein kälyni pihlikseen ystäviensä luokse. Sen jälkeen ajoimme Pinjalle ja sen jälkeen ajoimme pillurallia Helsingissä, otimme toimivia levyjä mukaan!

minä ja pinja! ♥

sipulihärkää♥
Pääsimme Pinjan kanssa vasta kolmen maissa nukkumaan ja aamulla heräsin ennen yhdeksää, jeesus mikä väsymys. Ja me luultiin siis silloin keskiviikkona iltana, että siellä yhdessä autossa oli RUUMIS, mutta aamulla sieltä nouskin se tyyppi ulos... Spooky and creepy :S

Vein Pinjan töihin ja oli aika palauttaa nirppu takaisin omistajilleen, menin moikkaamaan kälyäni ja rakasta kummilastani Ninjaa.♥

Samalla myös eilen illalla katoin tangomarkkinoita, koska siellä oli yhden lempparibändini Turisaksen exhaitaristi Netta Skog.

Samalla minulle iski aivan kauhia pahoin vointi, en voinut tehdä mtiään, musta tuntui että tosissani kuolen! Menin käymään vessassa ja kyykin lattialla, pyysin äidiltä allergialääkettä, koska minua kutisi käsiin. Tuntui, että vatsani olisi turvonnut kymmenen kiloa ja samoin naamani oli kuin pallokalalla, silmät punaiset. Otin särkylääkkeen ja allergialääkkeen ja lähdin tulikuuman limpullon kanssa sänkyyn katsomaan televisiota, toivoin vain että se tuska loppui. Tiedättekö te sen tunteen, kun sua sattuu mahaan, rintaan, kylkiin ja tuskanhiki vain valuu siitä kivusta, en tosiaankaan halua sitä kenellekään.

Tänään heräsin kello 12:00 ja tein samantien ruisleipää. Olo oli vielä aika voimaton, en saanut henkeä, olin todella väsynyt ja uuvuksissa. 3 näin Petraa ja se sai kyllä oloni paremmaksi, se on vaan yksi rakkaimmistani. ♥






minä ja petra ♥
Mä sain tänään kehuja, mun rakkaalta ystävältäni Tildalta, että tommone korkea ponnari sopii mulle, tässä se ei näy. :(
minä tänään, oonko ees stylish! 

2 kommenttia:

  1. Kiva kun piipahditte!! Mikä ihmeen kipuilu sulle tuli - selviskö ikuna mistä johtu..??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en tiedä, musta vaan tuntu että teen kuolemaa! Äiti veikkas allergiareaktioo, mutta en tosissani tiedä.. Mua vaan alko oksettamaan, sitten menin sinne vessaan ja tuskan hiki vaan valu ja sattu joka paikkaan :s

      Poista