sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Too much business!

Hei kaikki, tänään on sunnuntai ja viikonloppu meni nopeasti. Ninjan läsnäolo viihdytti kovasti ja nyt on taas aika palata arkeen. Eilinen meni mukavasti. Piirtelimme Ninjan kanssa pari tuntiakin jopa, tai siis väritimme värityskirjaa ja tulostin koneelta värityskuvia meille!


en tiedä muistaako kukaan taikatusseja, 90 luvun parhautta!
Samalla tein myös pitkästä aikaa mokkapaloja! Otin ohjeen netistä ja eiku hommiin: >

Mokkapaloista tuli maukkaita ja makoisia. Ei niitä kyllä älyttömästi jaksa syödä, no mutta kuitenkin! Tulipahan tehtyä. Ninjan vieressä nukkuminen on vain niin ihanaa ja rentouttavaa, vaikka voinkin nyt viikonloppuna öisin pahoin. Aivan kuin olisin ollut stressaantunut/jännittynyt, rinnassani pisteli ja oksetti. Olisin halunnut vain sen ahdistuksen tunteen ja pahan olon pois, se oikeasti pelotti minua, vaikka ei mulla tosiaankaan pitäisi olla tällä hetkellä mikään huonosti. Yöllä mulla alkoi sitten menkat, joten epäilin huonon oloni johtuvani vain siitä. En keksinyt muutakaan selitystä. Btw, kun porukat + Ninja oli eilen saunassa, siivosin meidän kylppärin hetken mielijohteesta.


järjestin nuo hyllytkin ja siivosin tuon alakaapinkin sisältä!
Tänään heräsimme Ninjan kanssa vasta puol 9 maissa, kun eilen oltiin jo 7 jälkeen ylhäällä! Värittelimme taas kuvia tänään, pelasimme pelejä ja maalailimme.

Mä olen aina ollut itse tosi huono piirtämään, kun toiset ihmiset ei vaan osaa laulaa mulla on vähän sama homma ton piirtämisen ja maalaamisen suhteen, ei vaan onnistu. Silti rakastan kyniä yms yms. Ja tykkään värittämisestä, olen kummallinen.
Eilen myös muuten löysin itselleni sopivan asunnon, johon laitoinkin hakemustakin jopa, odotan nyt vastausta kuin kuuta nousevaa! Vuokra oli edullinen ja mukavan kokoinen asunto, 40,5m². Nytn vain odotetaan innolla infoa duunista, sossuilta ja tuosta asunnosta. IIIIIK!

Tänään, kun käytiin muuten viemässä Ninja kotiin käytiin vanhoilla hoodeilla äidin kanssa Laajasalossa jossa olen asunut 13.v elämästäni. Kaikki ne seudut on muutettu, koulu, öljysatama ja meidän vanhat pihat ja mitä niihin tulee? UUSIA TALOJA, jeesus fuck man!

tällaset näkymät häipyy varmasti, koska mikä tulee eteen? TALO! -.-

Tässä vielä kuvakollaasi itestäni, mukavaa sunnuntaita.

xoxo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti