perjantai 11. lokakuuta 2013

And I still want to see the light (see the light) Shining in front of my eyes

Hei kaikki, pistin maanantaina työhakemusta ja eilen olin jo työhaastattelussa, haastattelu meni paremmin kuin hyvin ja ensi viikolla saan sitten tietää, että pääsenkö sinne vai en. Täytyy sanoa, että työpaikka olisi minulle nyt todella tarpeen. Ensi viikolla saan tietää, että olenko saanut paikan ja missä Shellillä minä oikein alan työskentelemään.

Eilen olin sitten serkkuni luona pihatalkoissa haravoimassa hänen pihaansa kälyni ja serkkuni ystäväni kanssa. Saimme kaiken haravoitua ja säkitettyä ja meillä oli ainakin melkein kymmenen jätesäkillistä niitä lehtiä, mutta piha oli siisti kuin mikä, harmi vaan että en oikein tajunnut ottaa kuvaa. -.-' Sen jälkeen joimme ööliä, söimme oikein maukasta kanasalaattia ja pistimme mukamas saunan päälle, mutta eihän me naiset keretty sinne saunaan, kun jäimme suustamme niin kiinni. *heheheeh*

Tänään sitten veljentyttöni, sekä kummityttöni Ninja tuli taas viikonlopuksi viihdyttämään mun päivää. Voi kuinka hauska ja kullan arvokas se taas onkaan! ♥


Ei mulla oikeastaan ollut muuta. Odotetaan jännittyneesti ensi viikkoa ja olen lisännyt mun kuvat.fi sivuille uusia kuvia. http://hannamarijohansson.kuvat.fi/kuvat/Practica/

xoxo 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti