"Holding on to his words but baby I saw an angel become the devil
Still they walk pretty good hand in hand"
torstai 1. tammikuuta 2015
Kaiken muun saa viedä....
Jaahas, se oli sit joulu ja uusvuos, jotka meni tässä äkkiseltään. En ole taas duunien keskellä hirveästi kerennyt mitään taas kirjoittelemaan. Sitä aina tuppaa vielä näin nuorena menemään milloin minnekin. Ja kun mäkään en ikinä suunnittele mitään, meen sinne ja teen sitä minne tie vie.
Tossa hetki sitten olin taas valokuvailemassa pitkästä aikaa pitkin Helsinkiä ja täytyy sanoa, että otokset olivat loistavia ja olenkin saanut kuulla positiivista palautetta niistä:
Täytyy sanoa, että meikäläiselläkin kierrätys kannattaa. Sain työkaveriltani aivan ihanat 2 vanhaa puista tuolia ja yhden pöydän. Siinä sitten reippaina nuorina naisina roudattiin kalusteet tänne mun kotiin ja äitikin sanoi tässä eräänä päivänä, että kannatti lainata autoa.!
keittiö.♥
Ikuisuusprojektini. Tuon toisen oven kun joskus korjaisi, hiois tuon ja maalaisi valkoiseksi.
Namutädin nameja tarjolla ja ihan mahtava kirja, jonka sain työkavereilta lahjaksi!♥
Isäpuoleni tuli myös laittamaan minulle uuden lampun kattoon, valaisin on siskoltani saatua!;)
Joulupukki toi tarpeeksi mukavia ja hyviä lahjoja, ja erityiskiitos serkulleni Tannille, joka oli väsännyt tonttujen kanssa mulle "tervetuloa" kyltin. Tälläkin hetkellä se roikkuu mun kotiovessa. Sain myös hajuvettä, leffalippuja, pyjaman yms. ☺
siinä nuo puketitpaketit taitaapi olla!
kuusikuva ofc!♥
hautausmaa jouluaattona.♥
Sitten tulikin jo uusivuosi! Sen vietin rakkaan ystäväni Petran kanssa, tai siis sen illan ja yön. Koska olinhan minä ollut jo aamuvuoron töissä, duunari mikä duunari...
Oltiin syöty Petralla hänen ja hänen äitinsä kanssa. Juustoja ja piirakka, omnom! Sen jälkeen lähdettiin ulos, josta näkyykin kuvia tuossa ylemmässä linkissä. Uusivuosi meni muuten rauhallisissa merkeissä ja olikin tänään (uudenvuodenpäivänä) töihin.! Nyt se ois taas muutama päivä duunia ennen vapaita.♥ Ai niin ja mun uusivuosi alkoi yhdellä biisillä..♥♫
Suosittelen kuuntelemaan ja katsomaan tämän hulvattoman videon!♫
Sulla alkaa olemaan niin kodikasta kodissasi, ihanaa tunnelmaa. Ja Wau mitkä mööpelit, hienoa, että saivat kodin luotasi ja mukava kuulla, että pieni puketti oli mieleinen halipus<3
Et ole ensimmäinen, joka sanoo mun kotia kodikkaaksi, mutta tottahan se on! <3 no joo, oli kyllä löytö ja eipä tarvinnut maksaa mitään :oo lahjat olivat kyllä mieluisia kiitos muruseni, tänään just laitoin sen pöllönkin omiin avaimiini :3 nähdään ensi viikonloppuna! <3
Sulla alkaa olemaan niin kodikasta kodissasi, ihanaa tunnelmaa. Ja Wau mitkä mööpelit, hienoa, että saivat kodin luotasi ja mukava kuulla, että pieni puketti oli mieleinen halipus<3
VastaaPoistaEt ole ensimmäinen, joka sanoo mun kotia kodikkaaksi, mutta tottahan se on! <3 no joo, oli kyllä löytö ja eipä tarvinnut maksaa mitään :oo lahjat olivat kyllä mieluisia kiitos muruseni, tänään just laitoin sen pöllönkin omiin avaimiini :3 nähdään ensi viikonloppuna! <3
Poista