keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Sanoin poltat silmiäni, mutta en ole eläissäni nähnyt mitään yhtä ihanaa...

Yhdeksän päivän työputki on vihdoinkin ohitse, mutta tää viimeinen aamu ei kyllä toiminut aivan suunnitelmien mukaisesti, kello oli kyllä soinut taas 4:30, mutta olinkos itse silloin hereillä? No en tietenkään! Heräsin itse 6:50 ja mun piti olla töissä jo 6:45. Kyllä sen näköjään kropassa jo huomaa, kuinka ne työputket vaan rupesi näkymään itsessäni. Noh, hirveällä kiireellä sitten töihin ja se putiikki ei kyllä ihan seiskalta auennut.

Kaiken tämän paskan aamun ja semi ok:n työpäivän jälkeen oli aika mennä elokuviin pitkästä aikaa ystäväni Petran kanssa. Olin saanut yhdeltä asiakkaaltani vapaalippuja leffaan, joten oli aika mennä elokuviin. Olimme pitkään suunnitelleet, että menisimme katsomaan Pahatar elokuvan, joten nyt meillä olikin aivan loistava tilaisuus! Täytyy sanoa, että jotenkin olin ehkä kuvitellut sen elokuvan juonen erilaiseksi? Ajattelin varmaankin liikaa disneyn piirettyversiota, mutta eipä tuokaan huono ollut.
Täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt näihin uusiin versioihin näissä elokuvissa, tuttuja satuja on tullut nyt enemmänkin uutisointiin, kuten Punahilkka, Lumikki, Liisa Ihmemaassa ja nyt tämä Pahatar ja lisää on vielä luvassa. Huomenna saan nauttia onneksi vapaapäivästä ja sen aion ottaa kyllä todellakin rennosti. Tuntui kyllä ihanalta palata kotiin pitkän päivän jälkeen, koti tuntuu turvapaikalta, pois kaikelta stressiltä, kukaan ei ole täällä määräilemässä sinua, kukaan ei käske sinun tehdä mitään. Jos et jaksaa tiskata, ei ole pakko.. Koti on oikesti sellainen, turvapaikka!♥

Olen taas myös hurahtanut maailman rakkaimpaan tv-sarjaan kuin Ghost Adventures. Paranormaali asia on vähän sellainen, että joko siihen uskoo tai usko. Moni voi olla skeptinen, he eivät usko siihen, mitä eivät ole itse nähneet. Mä voin kertoa omalta kohdaltani, että mä tosissanikin uskon.. Olen myös saanut omia kokemuksia näistä asioista, niin miksi pitää enää sitten ole skeptinen asioihin, jotka olet jo nähnyt ja kokenut? Löysin internetistä jonkun suomalaisen vastaavan version, joka kans etsii henkiö erilaisista paikoista ja jos saan olla rehellinen, oli aikalailla täyttä skeidaa koko homma.:D


Valokuvaus kiinnostaa minua edelleen ja en malta odottaa, että pääsisin taas kuvailemaan, mutta hyviä kuvauspaikkoja on vain niin hemmetin hankala löytää! Onko kellään teistä mitään ehdotuksia, mihin mun kannattaisi lähteä?


Ajattelin, että olisin huomenna käynyt katsomassa ystäväni vauvaa, joka oli syntynyt huhtikuussa, mutta mulla ei ole ollut vielä aikaa tavata sitä pienokaista, mutta uskon että jää se komea poika tapaamatta ja vietän aikani vain sänkyni pohjalla, äitikin suunnitteli myös tulevansa kylään.

Olen suunnitellut myös tukkani värjäämistä, koska se on nykyään ihan VIHREÄ! Toden totta, veikkaan että se johtuu mun asunnon vesiputkista, joten ei auta kuin pistää kohta väriä päähän, kunnes saan fyrkat ja värit kaupasta, tällaista olen siis suunnitellut. Minusta tuo väri on aivan älyttömän kiva ja en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan sitä. ♥


Ei minulle oikein muuta olekaan tapahtunut. En voi muuta sanoa, että odotan lauantaita illalla ja olen ansainnut ne kännit silloin!


Siinä parit fiiliskuvat ja täytyyhän sitä vielä parit selfiet laittaa.


xoxo

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

kun tyhjälle paperille kirjoitan sanoja...

Hannamari Johanssoninen,
tuo rakas rakennustekninen,
kuin iki-ihana syvänsininen.

Hannamari kukkii kuin viisipenninen,
tuo taimitarhojen yksiääninen,
tämä paratiisien aravalainoitteinen.

Hän kuiskailee kuin autokuormallinen
ja lempii kuin auvoinen.
Sellainen on Hannamari Johanssoninen.


Runoutta elämässä.. Niin se aika vierii taas, eletään keskikesää melkeinpä  ja Juhannuskin tuli ja meni. Piti oikein puhelimen kuvia katsella ja katsoa, että mitä olen touhunnut viime aikoina, en oikeastaan mitään.. Äidin luona olen siis käynyt ja torstaina Pinjan kanssa käytiin ilta-ajelulla ja Shellillä syömässä, kun hitto teki mieli hampparia, nam! Noh, olin saattamassa Pinjaa kotiin, kun saimme kuulla suru-uutisia, hyvä ystävämme oli nukkunut pois, elikkäs... Lepää rauhassa Tessa!♥ Ei sitä oikein osannut ajatellakaan, mitä oli oikein tapahtunut, mutta paska tuuri vei turvavaljaat, ei kestänytkään pudotusta..

Perjantai, elikkäs juhannusaattona mulla oli duunia ja tällasia herkkuja mä sainkin sieltä taas matkaani!
namnam♥
Töiden jälkeen ajelin Järvenpäähän, jossa oli äitini, isäpuoleni, veljeni Hasse, hänen tyttöystävänsä, sekä nuorin että vanhin lapsi Ninja ja Pinja.Oli ihan jees käydä siellä ja viettää se hetki. Oli todella ihanaa kyllä ajella Lahden motarilla, kun siellä ei vaan ollut ketään!♥

 
Sain taas muuten aivan mahtavia kuvia sieltä, jos kukaan on edes kiinnostunut valokuvasivustostani, niin täältä pääset katsomaan taas: http://hannamarijohansson.kuvat.fi/kuvat/4/ Järvenpään jälkeen ajelimme kaikki takaisin Helsinkiin ja ajelin yksikseni Minnan ja Hassen kautta, kun olimme suunnitelleet Minnan kanssa, että jatkot olisi olleet siellä.. Mutta äitini sitten soittikin, että mentäisiin niille, joten en hakenutkaan kuin Hukan ja parit tavarat sieltä ja suuntasin äidille ja isäpuoleni tykö! 

Tällai me ajellaan! Äidin luona oli mukavaa ja sainkin nukuttua kotona sitten sen pari tuntia, kun aamu seiskaksi taas duuniin, palasin duunista kotiin ja olin hetken aikaa koneella, aloittelemassa tätä blogikirjoitusta, jonka juuri saan nyt sitten näköjään vasta valmiiksi. Nukahdin jo kello kahdeksan aikoihin sänkyyn ja heräsinkin sitten tänä aamuna kello puoli kuusi ja oli aika nousta. Aamulla taas duuniin, päivä oli löysä ja asiakkaat huonolla tuulella, mikä ihmisiä oikein vaivaa?
Samoin kävin myös Minnalle namutätinä viemässä nameja ja katsottiin yhdessä Leijonasydän, hitto se leffa oli hyvä, suosittelen... Kovasti!!

Nyt olen vain kotona, on aika kohta mennä hammaspyykille ja nukkumaan.. Huomenna kello viideltä taas herätys ja duunihommia, mitä sitä ottais evääks, hmm? Noh, jatketaan me huomenna, paremmissa merkeissä, mä lähden ny zzzZZzzz..

xoxo


tiistai 17. kesäkuuta 2014

When you want more than you have You think you need

Hei, ensimmäinen työpäivä loman jälkeen 3h yöunilla tuntui aika eksoottiselta. Kello soi aamuviideltä ja kuuden jälkeen lähdinkin kävelemään hyvän musiikin tahdissa töihin. Ilma tuntui hiukan viileältä ja oloni oli uninen. Onhan mulla matkaa per suunta sellaset 3,2km ei paha!

Äiti oli eilen ollut Tallinnassa yhden vaivasen siiderin perässä, jota ei ees enää näköjään valmisteta. Sain myös kuulla, että serkkuni Tannikin taisi olla samalla paatilla? No mutta kuinka ollakseen? Kävin äidillä tänään kahvilla, kun hän kertoi että sillä oli mulle tuliaisia, oikeasti menin antennijohdon perässä, ku mietin että kun ei ole televisio toiminut pariin päivään, niin miksiköhän? Minulla oli näköjään ollut muistamattani kaksi johtoa kiinni toisissaan ja toinen niistä oli hieman rikki, mutta hei! Nyt mun töllö toimii taas.

Meikän tuliaiset!

Tuon ruusuastiaston isäpuoleni äiti oli napannut naapurinsa portaikolta, joka oli heittämässä tuota roskiin! Mummi oli sen sitten pelastanut ja ajatellut minua, jos olisin kiinnostunut tuosta, hitto tuohan on aivan ihana! Nappasin tämänkin tänään äidiltä mukaan ja asettelin sen keittiönipöydälle, ennen kuin keksin sille paremman paikan!
Hyvä ruoka, parempi mieli! Tummaa pastaa, kermaista jauhelihakastiketta ja vihanneksia.

Olen miettinyt pitkään, että haluaisin puhua hiukan kauneudesta, naisihanteista ja siitä mitä itse ihailen. Olen katsonut useasti peiliin ja miettinyt, mikä minussa on hyvää ja mikä ei? Kukaan ei voi sanoa, että oma kroppansa olisi täydellinen. Mun kroppani ei ainakaan ole. Voin paljastaa teille salaisuuksia, kunhan ette vain kerro kenellekään, ettehän? Mutta mulla on erikokoiset tissit, totta se on, ei niissä paljoa ole eroa, mutta kyllä sen huomaa. Mutta älkää silti luulko, että voitte kyylätä tissejäni ja tutkia tätä asiaa. En haluaisi asian häiritsevän minua, mutta nyt kun mietin asiaa, niin kyllä se häiritsee. Jos en olisi lääkärifobiaakikko ja minulla olisi fyrkkaa, niin kyllä! Menisin tissileikkaukseen, mutta ensin pitäisi eka kerätä se rohkeus, sitten ne rahat! Mutta siis näin se on, toisella voi olla erisymmetriset kädet tai jalat, mutta mulla on erisymmetriset tissit. Onneksi ei ole erisymmetrinen naama, niinkuin Lauri Tähkällä *hehheh*.

Mutta sain juuri kuulla televisiosta, että 40% maailman? naisista on erisymmetriset tissit, joten en ole siis yksin ongelmani kanssa, ja ei minun tosissanikaan kannata hävetä sitä, jos jollekin ei kelpaa se, mitä olen, niin voi voi? Mä en sulle kuule tässä täydellisyydeksi voi muuttua.

Mutta siis, kanna itseäsi niin kuin sinä haluat. Älä kuuntele muita, niin kuin minä olen tehnyt. Epätietoisuuteni paistaa vieläkin, välillä sitä vain ajattelee, että... Okei ehkä en jaakaan kaikkia ajatuksiani että muille ei tule tarpeeksi pahamieli minun ajatusmaailmastani. Nuoren naisen ongelmia, huoh! NYT RIITTÄÄ!!

Tänään kyllä tuli hyvä fiilis töissä, kun eräs työkaverini kysyi, että olenko laihtunut, kun näytän niin hyvältä. *heh* ☺

xoxo

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Ja rinnassani sydän tuskainen, pamppailee..

On ihana aloittaa kirjoittaa postausta, kun ulkona on nätti sää. Vettä sataa ja ilma tuntuu raikkaalta. Olen saanut huushollinikin taas siivottua ja pölyjä on pyyhitty. Sitä vaan ihmettelen, että mistä sitä pölyä oikein jaksaa aina kertyä? Päiväni ruokavalio koostuu kivennäisvedestä, aamupalaksi söin 3 leipää, Fazerin rustico leipää, siis maailman parasta! Sitten tein Activia jogurtista, sekä tuoreista portugalilaisista mansikoista. Mansikkalaatikosta tein itselleni sitten leiville oman lootan ruokapöydälleni, hitto että olikin tyylikäs. ♥

Lämpimänä ruokana mulla oli tummaa riisiä, keitettyjä kukkakaaleja ja chilikastiketta, jälkkäriksi vetelin parit keksit ja kupin kahvia. Mieleni on rauhaisa, katsoin myös yhden hyvän elokuvan nimeltä The awakening, suosittelen kaikille!

Olen pyöritellyt sisustusideoita päässäni. Himoittelen tosissani veljeni ja niiden IKEA:n TVtasoa/hyllykköä itselleni.. Saisin sinne kaikki elokuvani nätisti piiloon, kunhan saan vielä ton perintökaappini maalattua olisi sisustukseni enemmän mustaa ja valkoista, kirjani saisin sitten tuonne perintökaappiini. Tuon yhden matalan tason roudaisin sitten vintille, jonka voisin myös järjestellä ja siivota sitten tässä joskus, koska siinä jos jossain menee aikaa. Samalla haaveilen Pinjan yhdestä lampusta, joka on oikeasti siskoltani tullut. Pinja on sen minulle onneksi vielä luvannut, kunhan hän löytää itsellensä uuden ja oman näköisen.


Tuossa kuvassa on IKEAN tuottamaa inspistä, värimaailmaa jota haluaisin, jost tykkäisin, ihania kehyksiä kauniita lamppuja, sekä söpöjäkyntteliköitä. PÖLLÖJÄ! Ei mulla nyt oikein muuta kerrottavaa teille ole. Suuri hinku olisi päästä taas valokuvaamaan, huomenna takaisin töihin ja nyt suihkuun, adios amigos!

xoxo





sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kun kohdattiin oli pimeää, kun erottiin oli pimeämpää..

Viikonloppu tuli ja meni... Perjantaina olin Pinjan kanssa Lahdessa katsomassa Juha Näveri ja Panu Willman duoa ja oli kyllä ihan mahtia!

Juha Näveri & Panu Willman duo!
Juhan näkeminen kyllä piristi viikon välitauon jälkeen, ressaavan sellaisen. Juha on yksi iso aurinko taivaalla, sellainen täydellinen piristys! Ystävä parhaimmillaan, jos niinkin voisi sanoa. Matkaani tarttui myös ABBA:n kokoelmalevy, sekä Profane Omenin levy, sekä paita. HUPS! Mutta Juha itse sanoi, että ei saa lähteä tyhjinkäsin.

ABC Renkomäki
Illalla kävin vielä Viva Mariassa juomassa yhden ja laulamassa vähän KaraÅåkkea! ☺

Launtainakin vietin hyvän päivän Pinjan kanssa. Katsoimme elokuvaa nimeltä "Into the Wild". Perjantaina olin väittänyt, että se on aivan paska! Mutta Juha tokaisi, jos sanon, että se on paska... Olen väärässä. Joten minun oli pakko katsoa se launtaina ja todeta, että niin... Ei se niin paska olekaan, kun katsoi sen oikeasti ajatuksella.

Mun ja Pinjan leffaeväät, nam nam!
Leffan jälkeen menin Vivaan kahvittelemaan, laulamaan karaokea ja viettämään omaa aikaa itseni kanssa. Olenhan aikuinen ihminen ja saan itse päättää, mitä tehdä. Karaokea oli kiva laulaa se rentoutti ja hyvä meininki.

Tänään olikin aika äidillistä menoa, kun olin isäpuoleni serkun pojan 3.v synttäreillä. Paaposin vauvoja ja että ne oli ihania!
Minä ja päivänsankari!
Muuten olen yrittänyt siivoilla, mutta en vain jaksa! Maha on turvonnut rinnuksiin asti viikonlopun herkuttelun aikana ja muutenkin mietitytttää taas tämä elämä. Välillä sitä tuntuu, että voisi vain kääriä itsensä jätesäkkiin ja hukuttaa itsensä merenpohjaan. Olenko hyvä vai huono ystävä? Ketä kiinnostaa ketä ei? Olen katsonut omaa kroppaani ja vilkassut itseäni peiliin, näytänkö tänään hyvältä en? Näytänkö huomenna vielä paremmalta vai en? Eikö ihmisen kuulukin tehdä välillä virheitä, astua välillä risukasojen päältä, että pääset taas pehmeälle nurmikolle korjaamaan haavojasi, kuunteletko mielummin itseäsi vai sitä toista ja silti sinulle voisi jäädä pahamieli. Liikaa taas nuoren naisen elämässä, valintoja valintoja. Eikö olisi aika vain keskittyä jo mukaviin asioihin?
Mitä on sitten ne mukavat asiat? Yksi mukava on asia, että minulla pyörii sisustusvinkkejä mielessä miljoonia, mutta milloin saisin toteutettua ne? Haluaisin jo niin maalata tuon perintökaappini, toisi valtavasti uutta ilmettä kotiini. Ehkä tämä elämä tosissaan alkaa toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa. En muuta kaipaisi nyt kuin hellyyttä, huomiota, rakkautta ja hyvää fiilistä.♥

xoxo


torstai 12. kesäkuuta 2014

Something has died that once lived inside..

Milloin tämä murehteminen oikein loppuu? Nyt murehditaan rahasta siis... Se kirottu asia, jota ei koskaan tule olemaan tarpeeksi, vaikka kuinka tekisit töitä! Sitä miettii, kun tunteja on on niin helvetisti, mutta silti ei tule tarpeeksi euroja pankkitille €€€€... Ymmärrettävää on, että vuokra ja laskut pitää maksaa, mutta entäs sen jälkeen? Jollakin se on elättävä, ehkä velkojakin joskus maksettava, mutta onko kukaan ajatellut sitä, että itseänsä pitäisi välillä hemmotella, ostaa jotain pientä kivaa kaupasta? Minun tekisi nyt mennä Anttilaan ja hemmotella itseäni parilla uudella elokuvalla, mutta kun en vaan voi! Laskuja vielä tulossa ja neljä viikkoa pitäisi jollain elää, valmistautua yllättäviin menoihin! V*TTU!! Ja ihmiset miettivät, miksi olen nykyään koko ajan niin allapäin, koska mua ressaa! En tiedä onko se vain minä? Vai onko kaikilla käynyt tämä sama, kun ovat ensikertaa muuttaneet omaan kotiin. Että koko ensimmäinen vuosi rahan kanssa on yhtä pilkunviilaamista?

Olen miettinyt taas myös sisustusideoita kotiini, ehkä sittenkin maalaisin tuon minun perintökaappini valkoiseksi.. Pyyhkäisee vain suurimmat liat pois ja ottaa märällä vedellä vanhempien sisarusten tarrat ja lukujärjestykset pois, veitsi apuna kenties? Etsisi jostain valkoista maalia, ellei kellään ole tarjota ja sutii päälle vain! Kunhan löytyisi tuollekin työlle vain aikaa! Haluaisin saada tauluja seinälle, mutta siihen tarvittaisiin jonkun apua, televisiotakin pitäisi siirtää, niin paljon tekemistä!! Ehkä mä voisin alkaa rauhoitella mieltäni, hengittää syvään ja ajatella vain, että kaikki kääntyy vielä parhain päin... Toivottavasti. 

wikipedia, Herttoniemen Kartanon historia.
Ninja♥
Koti
Tänään kyllä sain rauhoitettua mieltäni, kun kävin kuvailemassa vaikka tuolla satoikin vettä kuin Esterin perseestä! Kuviani pääset siis katsomaan tästä linkistä > http://hannamarijohansson.kuvat.fi/kuvat/3/ Kävin Strömsin kartanolla, joka sijaitsee täällä Roihuvuoressa, sekä Puotilan kartanolla ja molempien historiat liittyy Herttoniemen kartanoon... ☺

xoxo

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

The price was high to pay and the memories are all crying like a child..

Tämä loma meinaa jo sulattaa mun aivot, olen päivistä aivan sekaisin ja enkä mä tiedä, mitä mun pitäisi tehdä. Eilen kuvittelin, että olisi maanantai, vaikka olikin jo tiistai. Tänään pitäisi siis olla keskiviikko vai? Noh, enpä ole kauhesti mitään tehnytkään, lomaillut, ollut vaan, yrittänyt olla ressaamatta mistään, HUOM! yrittänyt, se että olenko siis pystynyt siihen, hmm...

Eilen kävin hakemassa kälyni Minnan veljen eteläsatamasta ja vein hänet ja hänen ystävänsä Rajakylään vantaalle, oli kyllä kiva nähdä Marcoakin pitkästä aikaa ja nyt tosiaankin tiedän, että miksi en aja ikinä Helsingin keskustessa, koska se on p*rseestä! Sen jälkeen ystäväni Pinja tuli taas vierailemaan luokseni ja teimme maittavaa ruokaa, herkuttelimme myös vähäsen, vietimme mukavaa iltaa!

kanaa, riisiä, salaattia, halloumia, kahvia ja viineriä.
Samalla vaihdoin myös olohuone/makuhuoneeni järjestystä ja tää on kyllä aika passeli nyt! Tuntuu avarammalta.


Tämmöseltä se nykyään näyttää, olen muutenkin taas hurahtanut taas sisustusinspiraatioihini, mieli vaihtelee ja jotain pitäisi varmaan saada joskus aikaiseksikin? Aluksi, kun muutin tänne suunnittelin, että olisin hommannut keittiööni mustavalkoiset Elvis Presley ja Johnny Cash julisteet, olisihan se idea ihana, mutta nyt... Minun tekisi mieli teettää omista valokuvistani paperikuvia ja kehystää niitä pitkin poikin keittiönseinälle, siinä olis ideaa eikö?

Olen myös erilaisia mainoksia, jotka postiluukustani putoaa ja lukenut eri huonekaluliikkeiden tarjouksia, jeesus mitä ihanuusksia siellä olisikaan!!


Nuo kaikki asiat ja esineet ovat, tadaa! JYSKISTÄ, inspiraatiota, minun värimaailmaani, ähh... En kestä! Olisi niin paljon asioita ja tavaroita joita vielä haluaisin kotiini, mutta tuntuu että en voi ikinä saada niitä.. Tänään kävin tosiaan pyörällä itäkeskuksessa ostamassa puhelimeeni uuden johdon, kun edellinen hajosi eilen, hitto että ne osaa pulittaa noista iPhonen tarvikkeista valtaa ja mammonaa, 17e yks prkl:een piuha ;____;. Kiertelin Clasulla ja hitto siellä oli kaikkea kivaa, jotka tosiaan jäi sinne kauppaan, samalla kävin pyörähtämässä Tigerissa, mutta eipä sielläkään ollut mitään mukaansa vietävää. Ajelin takaisin kotiin ja tulipa hyvä fiilis, kun hiki vain virtasi!

Nyt olisi aikeita, tiskata, siivota, imuroida ja pestä lattioita, katsella ehkäpä elokuvaa ja syödä? Mukavaa ja aurinkoista päivänjatkoa teille itse kullekin säädylle..

xoxo



maanantai 9. kesäkuuta 2014

When I'm looking into your eyes...

Hei kaikki! On aika palata arkeen ja sen sellaista. Lauantai päivä meni siis leppoisasti ja sunnuntaina olinkin vain vapaalla, miten lomalla voi olla vapaalla täh? Olin äidin ja Ninjan kanssa kesäteatterissa katsomassa Liisa Ihmemaassa, esitys oli hauska ja sopivan lyhyt!


Sen jälkeen tulinkin kotiin ja kävin Viva Mariassa kahvilla, sekä menin Kontulan himabaariin katsomaan veljeni ja hänen vaimokkeensa kanssa formuloita. Otin yhden siiderin ja täytyy sanoa, että maistui todella hyvältä. Lähdimme Minnan kanssa kahdestaan niille, pizzerian kautta ja itse otin kebabranuilla. Olipa mukava kattoo Juttaa ja mutustella kebabaa. Mun täytyy rehellisesti sanoa, että vihaan sitä ohjelmaa ylikaiken. En tiedä, mikä siinä mua oikein kismittää, mutta joku. Vaikka olen itse saanutkin pudotettua sen -25kg ja olen ylpeä itsestäni, Juttaa katsomalla se kaikki minun -25kg tuntuu arvottomalta. Olen yrittänyt taas tässä samalla parantaa omaa ruokavaliotani taas, mutta heikoin lopputuloksin, hiljaa hyvä tulee. Tänään olen syönyt activiaa, näkkileipää, hapankorppuja, salaattia + tonnikalaa, juonut vain 1 kupin kahvia ja mutustanut pienen määrän namia.

Tänään olin myös Petran kanssa valokuvailemassa Huopalahden siirtolapuutarhalla ja Herttoniemen kartanolla.



Lisää kuvia pääsette katsomaan sivuiltani www.hannamarijohansson.kuvat.fi

xoxo



lauantai 7. kesäkuuta 2014

Night of the ladies and gentlemens...

Hei, on aika palata blogin puolelle ja tässä on ollut siis pari päivää taukoa. Olen pari iltaa kävellyt töihin Shellille kahvittelemaan ja höpissyt duunikavereiden kanssa niitä näitä, siis mikä loma? Ei mutta täytyy sanoa, että on tehnyt älyttömän hyvää tuo kävely, jonka matka on siis 3,2km per suunta. Hyvän musiikinparissa ja easyssa tahdissa se menee sutjakkaasti ja uni tulee mukavasti yöllisten kävelyjen jälkeen.

meno
paluu
Perjantaina lähdimme Pinjan kanssa kohti Tamperetta, auto tuli tankattua täyteen ja eväät ostettua. Täytyy sanoa, että menomatka tuntui hieman uuvuttavalta pienessä ruuhkussa, kunnes Tiiriön kohdalla rupesi salamoimaan ja ukkostamaan, upean näköistä.♥ Pääsimme Tampereelle ja oli aika kohdata Suomen ensimmäiset SouthParkfestarit, täytyy sanoa, että kivasti suunniteltu kyllä, ei jäänyt paska fiilis ollenkaan. Vaikka vettä tulikin hetken aikaa kuin Esterin perseestä, ei se kesällä haittaa. ;)

sparzanza, ensimmäistä kertaa näin livenä, ei paha!
Sparzanzan jälkeen kiertelimme siellä täällä ja näimmekin tuttuja miehiä ja juttelimme niitä näitä, siitä kuinka toiset ovat kuseneet aidoille, järkkärit tulee muka hakemaan ja pieksimään sut, mutta tajuat livahtaa käsien alta, miksi et näyttänyt artistipassia, superpowers! Seuraavista bileistä ei ole vielä tietoakaan ja kaikki ovat iloisia ja hyvän tuulisia, festarijäätelöt maistuu. Pidetäänhän huolta toisistamme, lääkitsitkö itsesi? ♥ Muisteltiin myös vanhoja, lapsuutta, siitä mistä se kaikki alkoi, koska herranjumala! Sonata Arctica esiintyi myös eilen SouthParkfestareilla ja olen itse bändin viimeksi nähnyt viimeksi vuonna 2011.


Sitten oli illan kohokohdan aika, keikka jota odotti kuin joulua. Sitä hyvää fiilistä, lava täynnä ammattimuusikoita, hyviä ystäviä ja erittäin hyvää musiikkia. Ladies and gentlemen! Dimebag beyond forever. Kymmeniä miehiä lavalla ja huhhuh mä sanon, mustelma polvessa ja tuntuu, että sielu olisi vain levännyt Panteran musiikin tahdissa ja kaikki se kymmenen miehen energia ois siirtynyt suhun, avot!♥♫





Kotimatka sujui mättöruoan ja hyvän fiiliksen mukana, okei sääliksi kävi ystävääni Pinjaa, joka tosissaan oli kuumeessa ja seuraavaksi aamuksi duuniin, ei mullakaan helppoa ollut, mutta noh! Respect for her!♥ 

Pieni mustelma polvessa ei haittaa..

Tytsyt eturivissä.♥
Tänään sitten meninkin äidin avuksi, kun lapsia piti viedä lentokentälle. Toiset heittää laukkuja, niin meikäläinen heittää lapsia, ei huonompaa sivubisnestä, jos Shellin kanssa tulisi ikinä bänät.


Muuten tänään ei ole tapahtunut kummoisempaa, rentoa meininkiä vain ja olin duunikaverin luona syömässä ruokaa ja mässäiltiin, sekä katsottiin leffoja. Parasta lomatouhua ikinä! Huomenna sitten vedetäänkin litra Activiaa turvotuksiin..


Vielä loppuun parit pakolliset selfiet, jotka on tullut otettua viimeaikoina, sitten koittaa raikas suihku ja oma sänky kenties?

xoxo