You feed me, you need me...

Heippa taas, on aika vähän purkaa omaa stressiä täälläkin. Tosissaan minua stressaa vaan työ, tunnen itseni välillä paskaksi työntekijäksi, vaikka tiedän itsekin, että en sitä oikeasti ole. Noh... Kuitenkin näin on nyt päässyt käymään ja yhdeksäntunnin yön jälkeen ajoin aamulla autolla kotiin ja romahdin lopullisesti sinne autoon, kyynelten valuttaminen helpotti ehkä hiukan oloani, kunnes halusin vain äkkiä kotiin peiton alle. Sisälläni oli jotenkin sellainen tunne, että en vain pysty tähän enään... Esimies soittaa kohta varmasti ja antaa minulle potkut! En usko tuollaiseen, koska ei kukaan halua hyvistä työntekijöistä luopua ja virheitä sattuu, se että osataanko niistä vain sanoa oikein, hiukan nätimmin? Se on aina asia erikseen. Kohta olisi taas seuraava työyö edessä, jonka teemaksi voisin luokitella: "verta, hikeä ja kyyneleitä". Sellainen olo minulla on tällä hetkellä.

Nyt pitäisi vain ajatella positiivisesti, koska huomenna on tilipäivä ja perjantaina - sekä viikonloppuna mulla on vapaata. Saan hermolomaa töistä, jota tosiaan tarvitsenkin ja ens viikolla voin aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

Perjantaina ajattelin hemmotella itseäni neulan alla ja lauantaina näen rakasta ystävääni Petraa pitkästä aikaa, ehkä muitakin ystäviä, fiiliksen mukaan, mutta nyt se olisi adios amigos! Viikonlopusta sitten myöhemmin lisääm kun on sen aika.

xoxo