tiistai 24. helmikuuta 2015

Now I'm lost without your love We just had to let it go

... Elämässäni on kyllä tapahtunut jossain kohti hyviäkin asioita. Eräs vanha koulukiusaajani on tullut samaan työpaikkaan, jossa minäkin tällä hetkellä teen töitä. Aluksi, kun näin hänet. Sydämeni nousi kurkkuun, en keksinyt sanoja. Miksi joku niin ilkeä ihminen, kun hänkin silloin joskus oli, palasi takaisin elämääni. Oliko tällä jokin tarkoituskin? Silloin en sitä uskonut, mutta asiat taitavat olla nykyään toisin?
Kului muutama päivä, kun eräs työkaverini sanoi olevansa tämän kyseisen henkilön kanssa kahvilla. Menin sinne duunipäivän jälkeen ja istahdimme kahvikupposten kera alas. Tämä koulukiusaajani pelkäsi, että olisin ollut hänelle jokseenkin vihainen. En sentäs ollut vihainen, olin vain... Noh... Tavallaan kauhuissani, koska en koskaan kuvitellut enää tapaavani koulukiusaajiani nii läheisesti. Hän on myös yksi syy siihen, miksi minulla on esim. huono itsetunto. Kun on haukuttu rumaksi, läskiksi, haisevaksi yms. Se sattuu ja kaikki nuo rumat sanat jäävät mieleen. Koulukiusaaminen on muutenkin niin kamala asia. Minuakin kiusattiin yläasteella, murrosiässä olevaa nuorta tyttöä, jolla on muutenkin kaikki hakusessa, etsit vielä omaa itseäsi ja et välttämättä osaa sanoa mitään takaisin, vaikka mielesi kuinka teki.


Nykyään siis välimme ovat paremmat. Sain sanottua pari valittua sanaa omista fiiliksistäni. Olemme käyneet jo yhdessä ulkonakin. Kävimme samana iltana juomassa parit yhdessä koulukiusaajani ja erään työkaverini kanssa. Täytyy sanoa, että niin se maailma on vaan kummallinen ja voi muuttua hetkessä, kuka tosissaan saa koulukiusaajastaan kaverin, joka aikoinaan viilsi niin syvät arvet itseesi, että olet miettinyt niitä tänäkin päivänä ja nyt. Asiat on sovittu, niin kuin ne pitäisikin sopia puhumalla...

Oltiin myös viime perjantaina ulkona. Minä, koulukiusaajani ja meidän työkaverimme Nilla, josta kyllä mainitsinkin jo aikasemassa keskustelussa, mutta eiköhän nyt ole hyvä aika paljastaa nimiäkin, kun on siihen aihettakin jopa?

Teinit peilissä.
Elvarin olisin kyllä halunnut tuoda kotiin!;)
...

Seuraavana iltana oltiinkin kuskina. Oli aikamoista ajamista ja sitten tulikin jo sanaharkkaa erään ihmisen kanssa, jolle olen ollut useastikin hyvin vihainen. Hän, kun ei muuten kaipaa minua paitsi silloin, kun on vailla jotain. Silti väittää, kuinka tärkeä ja rakas olenkaan hänelle. Ainoa vastaukseni tuohon voisi olla: "Ja paskanmarjat." Onko tuo muka oikeaa rakkautta tai ystävyyttä, mitä lie? Enpä oikein osaa/halua uskoa tuohon.

Niinpä niin, meni pari päivää, kunnes olikin jo taas maanantai. Olin sopinut, että näen vanhaa luokkalaistani Sayaa ja hänen 8kk vanhaa vauvaa. Jestas miten tuo poika on aina sulattanutkin minun sydämeni ja nyt, kun sain pitää häntä sylissäni ja viettää sen parituntia aikaa, JESTAS!♥




Siis tuon pojan hymy...♥ I'm speechless..☺♥‼

Samana iltana oli suunnitteilla käydä serkkuni Kotipellolla. En kyllä tosiaan osaa sanoa, mitä hän tästä visiitistä ajatteli, mutta olipahan kiva nähdä ja minusta se tuntui rentouttavalta. Sauna oli taas kerrakseen jumalainen. Nukahtaminen oli vaikeaa ja näinkin kamalaa painajaista sinä yönä. Aamulla (päivällä) herättyäni oli joko muu talonväki lähtenyt kouluun ja töihin. Itse heräilin rauhassa ja tutkailin taloa. Radio pauhasi hiljaisella, se sai minut rentoutuneeksi. Sain herätä rauhassa.. En tiedä huomasiko Tanni, kuinka olin hoitanut sen huushollin tiskit, mutta tuntui kivalta olla avuksi. Keitin itelleni kupin kahvia. Menipä muuten kauan, ennen kun edes löysin kahvipakettia tai suodatinpusseja. :D



Tulihan sitä taas kuvattua talon pörröistä isäntäänkin. Sulo on nimensä veroinen suloinen kattimatiainen. Siitä sitten tulikin lähdettyä kotiin päin äitini työpaikan kautta. Täytyypi nämä saunareissut ottaa joskus uusiksi! Paremmalla ajalla niin sanotusti. Tässä sitä nyt ollaan ja nyt onkin parempi lähteä suihkun kautta unten maille. Kiitos.

xoxo

Lost without love, we don't know until it's gone..

Se taitaisi olla taas uusien kuulumisien aika. Nykyään, kun ei mukamas ole aikaa? Juurihan minulla oli siis viisi vapaapäivää. Niin joutuu paperille ylös kirjoittaa, niin mistä sitä pitikään postailla. Yleensä kerron vain yleelliset tapahtumat, mitä olen taas tehnyt. Muutenkin niitä fiiliksiä, joita olen tuntenut ja pään sisällä miettinyt. Niitä on hyvä kirjoittaa tänne "päiväkirjaan", joka onkin siis avoin kaikille. Toisille on omat salaisuutensa, minä jakailen niitä täällä. Jos nyt tuntemuksiani voisi nyt edes salaisuuksia kutsua.
En kyllä tiedä, mikä minut saa tänne aina kirjoittamaan, onhan minulla siis listojen mukaan vain 9 seuraajaa, vaikka lukijamäärät ovat korkealla. Kommenttejakin tulee kyllä todella vähän. Noh, ehkä se on vain se omamieli. Aikalailla terapeuttistahan tämä on kirjoittaa fiiliksiään ylös ja onhan se kiva lukea välillä vanhoja juttujansa, että mitäs kaikkea se Hannamari onkaan nyt sitten touhunnut. No niin asiaan siis!
Olen ostellut vähän uusia vaatteita. Paita 10€ Pitkä neule oli vain 5€ Poncho vain 5€ housut 10€/kpl ovh. 35€ Kengät oli 20€ ovh. 70€ Villasukat olen saanut äitini työkaverilta.


Olin taas perjantai 13. päivä ystäväni Petran kanssa ulkona. Aina sanotaa, että perjantai 13. on epäonnen päivä, mutta meillä kahdella se kyllä taisi olla onnenpäivä.♥ Näki paljon vanhoja tuttuja, ruoka sekä juoma oli hyvää. Musa oli jees ja kyllä sitä himotti aina lähteä sinne tanssilattialle, mutta maltoin mieleni. Mielessäni pyöri muita juttuja.
Se, että miksi joku sinulle tärkeä sekä läheinen ihminen katsoo sua sen yhden illan kuin kirkkainta tähteä taivaalla. Ainutta auennutta kukkaa kaikkien nuppujen seassa. Muuten ette juuri tapaakaan tai muutenkaan juttele. Silti, kun näette toisenne on välillänne eräänlaista kemiaa, kipinöitä, aivan kuin teidät kuuluisi sitoa yhteen, mutta silti siitä ei koskaan tulisi mitään. Se ei onnistuisi ja kaikki musertuisi. Helpompi elää nyt näin kuin asiat on ja ihmetellä vain. Ja haaveilla siitä, mitä ei tule koskaan saamaan.

Muutenkin päästään puhumaan taas tunteista, omista fiiliksistä. Siitä kuinka sitä yrittää tehdä taas tiettyihin ihmisiin vaikutuksen, mutta jokseenkin ne ei uskalla näyttää tunteitansa takaisin tai sano muutenkaan yhtään mitään, katoaa vaan ja yrittää selitellä asioitaan. Itsellänikin kun muutenkin on huono itsetunto, ei se näiden seikkojen aikana ole parantunut. Kohta voisi sanoa, että melkeinpä päinvastoin. Sitä luuli jo, että olisi nähnyt valoa tunnelinpäässä, mutta turhatoivo. Asiat ei vaan mene niin kuin sitä toivois. Sitä alkaa loppupeleissä menettää jo toivonsa. Toiset puhuu siitä, kuinka haluaa viettää jonkun kanssa loppuelämänsä, toisilla aina tietynlaista säpinää vähän väliä. muilla onnelliset ja hyvät parisuhteet. Minä? Mitä minä oikeasti haluan? Haluaisin vain, että minulla olisi se yksi ihminen, jonka voisin kutsua luokseni, kun haluaisin olla jonkun vierellä, jonkun joka sanoisi minua kauniiksi, puhuisi minulle kauniita ja pitäisi vain kiinni niin kauan kun nukahtaisin. Hemmottelisi pienillä asioilla, niin kuin minä häntä.

Sitä osaa aina ikävöidä tiettyjä ihmisiä. Miettiä, mitä heille kuuluu, mutta et itse uskalla puhua. Jos heille tulee vaivaantunut olo, koska et muutenkaan tiedä, mitä he sinusta ajattelevat? Onko ne edes miettineet sinun kuulumisia? Parempi siis olla vain hiljaa...

xoxo






perjantai 13. helmikuuta 2015

Rosary blue...

Hei kaikki! Olin siis viime viikonloppuna Ruotsissa rakkaan äitini ja mummoni kanssa. Lähdimme torstaina ja palasimme takaisin lauantaina. Nyt siis aika kertoa loistavasta matkasta, joka onnistui ilman mitään ongelmia.♥


Astuimme laivaan ja oli aika etsiä hyttiä. Minä itse kärräsin mummoa pyörätuolissa ja ei mitään ongelmaa sen kanssa liikkumisessa laivalla. Menimme hyttiin, jätimme tavaramme sinne ja oli aika kierrellä jo laivaa, menimme juomaan kahvia ja katselemaan muuten vain menoa ja meininkiä.

Pelattiin tottakai perinteisesti bingoa ja meitsi voittikin, jopa 15€.
Vähän ensimmäisen päivän ruokia, ai nam!♥

Minä ja mummo.♥
Ekana iltana kävimme siis tosiaan syömässä, pelasimme bingoa, kiertelimme tax free myymälässä ja kahvittelimme. Laivareissu siis sujunut jo menomatkalla hyvin. Ruoka oli äärinmäisen hyvää ja niistä ruuista laitoinkin jo kuvia tuonne alkuun.↑ Ensimmäisenä iltana shoppailimme ja pelasimme pelikoneita, rentouttavaa.

Äiti ja mummo pelailemassa.

Oli aika mennä nukkumaan ja yöllä herättiinkiin naapuri hyttiläisten metelöintiin, jotka vietti käytävällä aikaa. Äiti kävi vähän komentelemassa niitä, että olis hiljempaa siellä käytävällä ja lopettaisi mummon pyörätuolilla leikkimisen. Eräs niistä nuorista herroista oli sitten tokaissut päissään, että: Kukaan ei ole koskaan häneltä mitään ottanut pois. Voi jestas! Tainut olla rankka lapsuus.
Seuraava aamu alkoi kahvilan erittäin hyvällä aamukahvilla ja aamupaloilla. Samalla meidän keskustelimme niitä näitä ja mummo tokaisi kyllä minulle maailman häröimmän sanonnan ikinä! En tiedä, oletteko te koskaan kuullut tällaista, kun: "Edessä ku kettu, takana ku vittu". En viitsi kertoa, mihin tuo sanonta liittyi, ettei kenellään tule pahamieli.

Tukholmassa aurinko paistoi, lämpöasteita oli +2, mutta tuuli kyllä teki siitä paljon kylmemmän.





Enemmän kuvia löydätte toki tutuilta sivulta jo: http://hannamarijohansson.kuvat.fi/kuvat/Tukholma+06.02.2015/

Ruotsista lähti paljonkin asioita mukaan ja Tukholman kaupunki näytti yhtä tutulta, niin kuin aina ennenkin. Kävin ne tietyt kaupat läpi, joita olin pyöritellyt mielessäni.

Joku ihana kauppa vanhakaupungissa!♥
Tuliaiset loppupeleissä.♥
Maista tultua, olimme jo nälkäisiä, joten päätimme mennä syömään ja samalla myös Tax Free shoppailemaan, taas. Eihän kaikkea saa jättää yhdelle päivälle!

Herkuttelua!
Buffa aamupala, laivan parhaimmistoa!♥
En oikein hirveästi keksi sanottavaa enää tälle reissulle. Kaikki meni loistavasti, laivalla ei tapahtunut mitään katastrofaalista. Mummolta oli tullut kotona onnenkyyneleitä. kun äiti oli saattanut hänet kotiin. Minullekin mummo oli lähettänyt ystävänpäiväkortin, jossa luki: "Ipanalle. Kiitos ihanasta, ihanasta matkasta". Tuli aika no words meininki.

xoxo

torstai 5. helmikuuta 2015

There's nothing more than me

Heippa!

Tämä on tällainen pikakirjoitus minulta, koska tänään on aika lähteä reissuun, mutta onhan mulla tässä aamupäivästä aina hetki aikaa teillekin. Edellisessä postauksessa valitin mun elämästä taas jonkin verran, mutta en ole varma ollaanko tässä taas näkemässä valoa tunnelin pässä?

On ollut aika taas ottaa kuukauden kuva. Minun päiväni oli toissapäivänä, mutta työn ohessa en ole kerennyt kauheasti postailemaan, joten tässä nyt taas hiukan myöhäisheränneenä.

Kuva on sumea, koska ikkuna oli huurussa kokkauksien takia ;)
Tänään on siis aika lähteä Ruotsiin äitini ja mummon kanssa, itsellä alkaa olla matkakuume niin korkealla, että vois mennä jo! Tässä samalla, kun postailen yritän pakkailla ja paistelin lettujakin tässä samalla, johon päästäänkin mun uusiin päätöksiin. Jääkaappi näyttää tällä hetkellä vain valoa, joten minun on helpompi aloittaa uusi ruokavalio.

Haasteena olisi saada kiloja karistettua, jotka on tullut on takaisin. Liikun kyllä aikalailla, töihin menen aina kävellen ja käytän paljonkin julkisia, myös kävelyä. Ainut vaan, että itse liikunta ei pelkästään auta painon pudottamiseen, ruokavalio auttaa siihen myös ja paljon. Hyviä hiilareita, kuituja, mausteinen ruoka auttaa myös pitämään aineenvaihdunnan kohdillaan! Ja se, että oppisi syömään 5-6 kertaa niin kuin suositukset vaatii? Herkuttelut vähemmälle, samoin leipomiset ja, jos nyt jotain tekee mieli leipoa, on hyvä käyttää vehnäjauhojen siasta täysjyväjauhoja.



xoxo

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kerro turhaanko mä odotan ja vain itseni näin hajotan Kun mä pidän meistä kii...

Enhän minä taas ole ainakaan kuukauteen postaillut tänne mitään. Kuukausikin ehtinyt jo vaihtua. Aloitetaanpas siis...

Tammikuun alussa juhlittiin pikkuserkkuni 18.v synttäreitä, jestas kuinka ne vuodet vieriikään aina vaan.

♥♥
Niin ne vuodet vaan vierii. Enää ei kyllä tosiaan kyllä tule yökyläiltyä niin kuin ennen *ehehehe. Pitäisi varmaan ottaa revanssina kaikki takaisin eikös?

Muuten Tammikuu on mennyt siinä ja siinä. Fiiliksiä on vaiheltu ja ystävien kanssa vietetty aikaa. Duunia painettu niskalimassa, mutta onneksi ensi viikonloppuna pääsee tonne aivan upeaan länsinaapuriimme Ruotsiin.
Suomen luontoa parhaimmillaan heti aamusta.
Tammikuu on mennyt myös ystävien kanssa herkuttelussa, eikös sitä välillä saa vähän? ;)
Sain myös tällasen retrokassin, mistä kukaan työkaverini ei oikein tykännyt, mutta mielestäni se on ihanan tyylikäs retrokassi.
Mamman kanssa käytiin Ikean mailla ja löysin tällaset ihanat pehmusteet mun Ikean jakkaroihin, nyt tuntuu mukavemmalta istua. Eka ajattelin 3kpl yhtä väriä, mutta onneksi olin kekseliäs ja valitsin kaikkia yhden, niin ei tule niin tylsän näköistä. Pehmeät kuin mitkä!♥
Tein pizzaakin vähän itse, kun mulla oli kaikista ruoka-aineista aina vaan jämiä jäljellä, niin pitihän ne hyödyntää johonkin. Täytteenä siis Purjo, Tomaatti, Paprika, Jauheliha, Vuohenjuusto ja Juustoraaste. NAM!♥
Rakastan kyllä ruoanlaittoa ja tykkään juuri tehdä sitä jollekin toiselle. Ystävät on hyvä esimerkki, mä aina leivon ja kokkailen muuten vaan ja, kun he tulevat esille. Herkut vaan esille ja syömään. Helmikuussa täytyy taas kyllä koittaa elää jotenkin edes terveellisemmin, että ei kerry taas liikaa linjoja kropille, pitäisi taas kyllä yrittää vähän vähentää näitä, mutta kun... Nam, ruoka on vaan liian hyvää ollakseen totta. :D

Selvä, on aika siirtyä todellisuuteen, mitä olen tehnyt näiden päivien aikana. Todellisuudessa olen vain maannut sängylläni ja katsonut maailman parhainta reality TV-sarjaa nimeltä Ghost Adventures, olen pyhittänyt koko elämäni sille taas. Valvonut yö myöhään, herännyt aamulla aikasin ja läppäri auki. Nimestäkin jo päätellen ohjelma kertoo paranormaaleista asoista, olen tainnut mainita asiasta joskus täällä aikaisemminkin. Se on taas asia erikseen, uskooko niihin vai onko täyspäinen skeptikko? Itse ainakin uskon, tai siis. En usko ennen kuin näen asiat omin silmin, mutta siis kokemuksista puheen ollen, olen itsekin kokenut samankaltaisia asioita, niin miksi siis olla uskomatta?


Taustalla elämässäni pyörii kurjuus, särkynyt sydän. Kyyneleitä vuodattava neito. Miksi se kaikki vaan loppui? Olin siis ihastunut erääseen ihmiseen, josta ei kyllä nyt aina ottanut selvää, onko se lintu vai kala? Selkeää vastausta ei koskaan tullut. Onneksi minulla on ympärilläni ystäviä, jotka auttavat minua eksyneellä polulla löytämään vastauksia minua askarruttaviin kysymyksiin. Noh... Olen saanut vastaukseni ja sanotaan, että se kaikki on ohi. </3

Ensiksi toivoin, että tämä olisi vain kaikki pahaa unta, josta loppujenlopuksi heräisin, mutta ei. Kun sain vahvituksen asiaan, murruin. Kaikki se hyvä piti vain lopettaa tunteeni kuin valoja katkaisemalla. Onko se niin yksinkertaista, no kuulkaas ei ole. Aluksi syyllistin vain itseäni, enkö muka ole vain tarpeeksi nätti, laiha vaaletukkainen blondi, jolla on isot tissit, joita näytät arvostavan enemmän. Teinkö jotain muuta väärin? Onko minulla vain joku tumma pilvi ympärilläni, joka karkottaa potentiaaliset vaihtoehdot pois. Vaikeinta ehkä koko tässä hommassa on se, että minun pitäisi olla jotenkin normaali hänen seurassaan, koska kyseinen henkilö ei siis tiedä, että minä tiedän nämä asiat. Todellisuudessa haluaisin vain huutaa ja mesota, että mikä meni vikaan?

Ystäväni sanoo, että aika parantaa haavat, se aika tuntuu liian pitkältä. Toiset sanoo, että olen vasta nuori, mutta oma ajatukseni tuohon on se, että eikö sitä nuorenakin voisi saada vastakaikua, että oppisi sitten vanhempana, voisi kertoa vanhempana niistä nuoruusvuosien rakkauksistaan. Tämä rikkaus ei ole minua varten.

Eräs sanoo, että kyllä se prinssi uljas tulee vielä pelastamaan minut valkea ratsullaan, sitä odotellessa!

Onkohan tässä taas jo tarpeeksi kerrottu yhdelle postaukselle? Vielä lopuksi haluaisin esitellä valokuvaotoksia, joita otin tässä viime perjantaina, kun aurinko paistoi. ♦






Lisää näette tietenkin http://hannamarijohansson.kuvat.fi/kuvat/Perjantai+30.01.2015/

xoxo