tiistai 6. tammikuuta 2015

Losing my insanity

Heissan! Nyt saan nauttia kolmesta vapaapäivästä ja tämä päivä on jo toinen niistä kolmesta. Olen ajatellut tässä blogia kirjoitellessa samalla siivota huusholliani viikonlopun jäljiltä. Meitsikin on jo sellainen duunari tässä iässä, että ei kyllä hirveästi tämä 20.v nuori nainen juuri ulkona käy viihteellä. Nautin vähän erilaisista asioista enemmän. En tiedä voiko työntekoa sanoa nautinnolliseksi, mutta hauskaahan se välillä on.

Viikonloppuna painoin duunia ja lauantaina sainkin aivan ihanan vieraan minulle yökylään. Se on karvainen, kiltti ja maailman suloisin otus. Hän on siis veljeni sekarotuinen koira Hukka.!♥




Seuraavana päivänä (sunnuntaina) pitikin herätä aikasemmin, koska a) Hukka piti viedä pissalle ja oli aika ryhtyä karjalanpaistin tekoon, koska pari työkaveriani oli tulossa luokseni syömään samana iltana.



Aamulla laitoin puol 9 maissa karjalanpaistin uuniin, touhusin siinä hetken, käytin Hukkaa pidemmällä lenkillä ja kello 12:00 mun pitikin olla jo töissä. Jätin Hukan uunivahdiksi. Uuni sai olla miedolla lämmöllä siihen asti, että pääsin kello 17:00 jälkeen kotiin. Siellä se paisti sai siis muhia 8h. Kun olin päässyt kotiin, pistin perunat kiehumaan ja uunijuurekset uuniin. Sillä välin vieraat ehtikin jo tulla, tai no.. Suvi haki mut töistä avomiehensä kanssa, jotta pääsisin nopeammin kotiin. ☺

Siinä se ny on.
Tytöt kehuivat ruokaani, eikä kenenkään tarvinnut lisätä suolaa tai mitään. Täytyy sanoa, että olihan se aika herkullista! Liha oli ihanan mureaa... NAM! Tässähän meinaa tulla jo uudestaan nälkä, kun tätä kirjoittelee. Ruoan jälkeen joimme jälkkärikahvit ja pelailimme, meillä oli vähän vinettoa mukana ja pelailtiin lautapelejä. Rentoa meininkiä. ;)

Tässä muuten joka kuukautisen kuvahaasteen kuva, tulen aina kyllä vähän liian myöhässä näiden kanssa. :<
xoxo

torstai 1. tammikuuta 2015

Kaiken muun saa viedä....

Jaahas, se oli sit joulu ja uusvuos, jotka meni tässä äkkiseltään. En ole taas duunien keskellä hirveästi kerennyt mitään taas kirjoittelemaan. Sitä aina tuppaa vielä näin nuorena menemään milloin minnekin. Ja kun mäkään en ikinä suunnittele mitään, meen sinne ja teen sitä minne tie vie.

Tossa hetki sitten olin taas valokuvailemassa pitkästä aikaa pitkin Helsinkiä ja täytyy sanoa, että otokset olivat loistavia ja olenkin saanut kuulla positiivista palautetta niistä:






Täytyy sanoa, että meikäläiselläkin kierrätys kannattaa. Sain työkaveriltani aivan ihanat 2 vanhaa puista tuolia ja yhden pöydän. Siinä sitten reippaina nuorina naisina roudattiin kalusteet tänne mun kotiin ja äitikin sanoi tässä eräänä päivänä, että kannatti lainata autoa.!




keittiö.♥
Ikuisuusprojektini. Tuon toisen oven kun joskus korjaisi, hiois tuon ja maalaisi valkoiseksi.
Namutädin nameja tarjolla ja ihan mahtava kirja, jonka sain työkavereilta lahjaksi!♥
Isäpuoleni tuli myös laittamaan minulle uuden lampun kattoon, valaisin on siskoltani saatua!;)
Joulupukki toi tarpeeksi mukavia ja hyviä lahjoja, ja erityiskiitos serkulleni Tannille, joka oli väsännyt tonttujen kanssa mulle "tervetuloa" kyltin. Tälläkin hetkellä se roikkuu mun kotiovessa. Sain myös hajuvettä, leffalippuja, pyjaman yms. ☺

siinä nuo puketitpaketit taitaapi olla!
kuusikuva ofc!♥
hautausmaa jouluaattona.♥
Sitten tulikin jo uusivuosi! Sen vietin rakkaan ystäväni Petran kanssa, tai siis sen illan ja yön. Koska olinhan minä ollut jo aamuvuoron töissä, duunari mikä duunari...





Oltiin syöty Petralla hänen ja hänen äitinsä kanssa. Juustoja ja piirakka, omnom! Sen jälkeen lähdettiin ulos, josta näkyykin kuvia tuossa ylemmässä linkissä. Uusivuosi meni muuten rauhallisissa merkeissä ja olikin tänään (uudenvuodenpäivänä) töihin.! Nyt se ois taas muutama päivä duunia ennen vapaita.♥ Ai niin ja mun uusivuosi alkoi yhdellä biisillä..♥♫


Suosittelen kuuntelemaan ja katsomaan tämän hulvattoman videon!♫



xoxo