keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Tuuli tuule sinne, missä muruseni on..

Hei, enpä olkaan kirjoitellut tänne pitkiin aikoihin ja paljon on jo siis ehtinyt tapahtua. Toissa viikonloppuna olin mitä mahtavammissa grillibileissä, huhhuh mitä meininkiä!♥

Perjantaina otimme vähän ööliä siinä ja fiilistelimme, lähdimme myös yöuinnille ja hitto vesi olikin lämmintä!

©Riina Laihomäki
vessaselfie!!
 Lauantaina jouduimmekin Pinjan kanssa ajaa takaisin Helsinkiin päin, koska olihan meillä työpäivä edessä. Mun työpäivä ei mennyt niin kuin suunnittelin, muistaakseni sinä päivänä meni kaikki päin helvettiä! >.< Kun minä olin päässyt töistä, oli aika mennä takasin Lahden Sopenkorpeen. Harmiksemme emme päässeet Pinjan kanssa Profane Omenin keikalle, joka oli sillon Orimattilassa lauantaina, ei se mitään... Musisoimme lauantai iltana, sekä yöllä.

Vasen > Oikea Mikko, Micko, Antti, Juha ja rummuissa Samuli ;)♥
Juha sai mut syömään sieniä ja jep! Herra sai tosiaan sähkögrillinkin palamaan.
Viljami, Antti ja meikäläinen. ©Tanja Lähtevänoja
Iloinen ja hoikka Hami! ©Tanja Lähtevänoja
En muista milloin viimeksi olisin ollut näin onnellinen, kun tuolloin. Nautin kaikkien ihmisten seurasta, sain uusia tuttuja/ystäviä. Kaikilla oli hauskaa ja ihanaa♥♫ Kukaan ei tapellut! Sunnuntaina olo oli vähän toisenlainen, siivoilimme siinä aamupäivästä ja minä ja Pinja (kappas) olimme viimeisimpiä ihmisiä, jotka lähtivät sieltä (vieraista). Niin vain käy joskus! Kävimme vielä sunnuntaina pulahtamassa samaisella lammella, jossa kävimme perjantai/lauantaiyönä.

Ystäväni Anni tulikin Hämeenlinnasta luokseni ja vietti kanssani pari päivää Helsingissä, samalla kun mä kävin töissä, sai Anni kierrellä ympäri Helsingin keskustaa.

Keskiviikkona lähdimme sitten Annin kanssa roadtripille kohti Oulua. Ajoimme Hämeenlinnan kautta, jossa kävinkin vähän valokuvailemassa, linkkiä löytyy täältä: http://hannamarijohansson.kuvat.fi/kuvat/4/ Kuvia löytyy myös paluumatkaltani. Käykää ihmeessä tsekkaamassa.

maisemia!
Menomatka oli pitkä, mutta hyvinhän se meni! Onneksi Anni jeesasi mua ajamaan sen 300km, poikkesimme myös Tampereen halki, joka olikin aivan turha pitstop! Kun vihdoimme pääsimmekin Ouluun, oli aika mennä uimaan. Vesi oli lämmintä.. Minä olin se, joka ekana pulahtikin sinne järveen.;)

Torstaipäiväkin meni uimingeilla, kylässä käymisessä ja sen sellaista. Opin jopa syömään kirsikoita, miten en ole muka aiemmin niistä tykännyt?

biitsillä!

mehukas kirsikka!♥
Kun päivämme vaihtuikin perjantailla, oli aika Qstockfestareiden, jonka takia oikeasti lähdinkin Ouluun. Kävimme aamupäivästä Annin kanssa eka kirputtelemassa ja löysinkin jotain, saa serkkuemäntä Tanni olla ylpeä! ;)
tuommoisia löytöjä ja yhteensä oli vain 11€
Qstockiin menin alunperin katsomaan Volbeatia, jonka takia olinkin ostanut lipun jo viime joulukuussa, tosiaankin. Eihän siinä, odotellessa sai katsoa myös Sonata Arctican ja positiivisesti yllättävän Jenni Vartiaisen, jonka musiikista en kauheasti piittää, mutta livenä se tosissaankin toimi!

Sonata Arctica

Jenni Vartiainen
Volbeat olikin myös 75minuuttia myöhässä aikataulustaan ja nuo tanskalaismiehet aloittivat sittensä silloin, kun ohjelma-aikataulun mukaan heidän olisi pitänyt lopettaa.. Nice one!




Sain myös itse Rob Caggianon plektran, voiko tämä neiti enää onnellisempi olla?
 Siinä teille myös vähän Volbeatista kuvia ja tosissaan tuohan oli jo minun kahdeksas Volbeatin keikka. Qstockin jälkeen haimme Annin kanssa pizzat ja ei h*lvetti, että olikin hyvää! Siihen aikaan yöstä se pizza tosissaankin maistui.
Lauantaina en halunnut nähdä muuta bändiä, kun hyviä ystäviäni, Profane Omenin miehiä tottakai!♥

Siinä ne on, ja kaikki ilman paitaa, nice one!♥
Halasin poikia ja kaikki näytti olevan hyvin iloisia siitä, että olin ajanut sen 700km (noin.) heitä katsomaan. Viljami tokaisi, että Ouluun asti oikein ajanut niiden vuoksi.☺ Sain settilistaa, plektroja, vesipullon, mitä vielä? Juha otti minua keikan jälkeen kädestä kiinni, katsoi suoraan silmiin ja sanoi, että minun pitää ajaa turvallisesti kotiin ja en saa asua väsyneenä, niin minä tein ja tottelin.. Menimme myös lauantaina yöuinnille ja voi, että se tuntui hyvältä!


Sunnuntaina oli mun aikani tulla kotiin, matkani kesti sen jonkun 7-8h, kun ajoin yksin pohjoisesta takaisin tänne Helsinkiin, matka oli kuuma ja uuvuttava. Olin kyllä todella onnellinen, kun saavuin lahden motarille silloin ja tiesin, että koti olisi lähellä. Porukat oli sinä viikonloppuna ollut Juvalla meidän perinteisissä bileissä, johon minä en ollut päässyt ja äiti toi mulle siltä matkalta haaveilemani pöllöpeiton..♥


Nyt, kun viikko on taas alkanut, olen uurastanut töissä, helle on turruttanut aivoni. Ei vain onnistu ja olen ihan järjettömän väsynyt koko ajan! Eräänä yönä taas itkin itseni uneen, koska minun oli paha olla. Kaunis, rietas, onnellinen? En tiedä, mikä minuun on mennyt, liikaa ajatuksia päässä ja sitä ei oikein tiedä mitä sitä aina haluaa? Kuka haluaa minusta ja mitäkin? Hyötykäyttöä, ystävyyttä, tukea ja turvaa? Sitä katsoo itseänsä vähän liiankin usein nykyään taas peiliin ja ajattelee, että mikä minussa on oikein vikana kun ei kelpaa? Onko se luonne, ulkonäkö vai kokonainen persoonallisuus? *huokaus* Ehkä tämä pahaolo joskus loppuisi kokonaan..

Isin kuolemasta tuli viime maanantaina tasan 14.v. Oli outoa käydä haudalla ensimmäistä kertaa oikeasti yksin.
xoxo

tiistai 15. heinäkuuta 2014

I told you three times Four, straight I kicked your ass!

Hei pitkästä aikaa, eletään tiistai-iltaa ja olisi varmaan jo aika kertoa viime viikonloppuni kuulumiset, vai mitä? Perjantaina tosiaan oli ystäväni Jennyn ja hänen poikaystävänsä Lassin tuparit. Se koti oli oikeesti ihana! Mukavan iso, siisti ja hauskalla paikalla, Korson peräkylässä jonne sai ajaa metsän keskellä, me likey! Oltiin ulkona rillailemassa, juotiin, kuuneltiin musiikkia ja joo pojat pelasi vähän NHL:ää... Vaikka illan saattuessa sattuikin pieniä vastoinkäymisiä, olin silti tyytyväinen ja herranjumala, siellä oli laajasalolaisia! Tunsimme samoja tuttuja..

tytsyt ulkosalla!
Lauantaina lähdin päivällä kotiin, koska mulla olikin la-su välinen yö töitä myllypurossa. Oli kyllä ihana herätä lauantaiaamuna ilman mitään oloja, vaikka olinkin ottanut kuppia edellisiltana.
Yö meni mukavasti olemattomien päiväunien jälkeen, oli ihan ok asiakkaita, mutta MITÄ HELVETTIÄ?! Jengi ei tiedä, mikä on muovari, kai te lukijat tiedätte mikä se on?

Sunnuntaina heräilin yhden aikoihin, kun ystäväni Pinja soittikin minulle jo, hän oli luvannut Hassen ja Minnan lapsille, että veisi heidät uimaan, niin... Siis minähän ne oikeasti kuskasin!


Vesi oli kylmää, mutta Ninjaa se ei kyllä haitannut yhtään. Lähdimme viemään lapsia takaisin, kun Hasse pyytelikin rillaamaan niiden seuraksi, mikäpä ettei! Kävimme rillauksen jälkeen Pinjan kanssa uudestaan uimassa ja hänen entinen työkaverinsa Emmi tuli rannalle seuraksemme ja menimme sitten sen luokse kahville.
Hitto, Emmikin on juuri muuttanut omaan kotiin ja se oli aivan ihana. Siisti ja Emmin näköinen, minusta on kiva kyylätä muiden koteja, saisinko vinkkejä itselleni ja minkälaisesta sisustuksesta muut tykkää. Emmillä oli kyllä aikalailla Ikeaa, jota itse yritän kyllä vältellä.

banaanipekonit on vaan parasta!

Eilen olin duunissa ja lähdimme Pinjan kanssa ilta-ajelulle, todellinen Helsinkireissu.. Matkamme alkoi kohteesta Laajasalo, jossa kävimme picnicillä meikäläisen vanhoilla hoodeilla!

Laajasalosta matkasimme Viikin kautta käpylään, pasilasta töölööseen, töölööstä keskustaan, keskustasta kauppatorin kautta krunikkaan, krunikasta hakaniemeen, hakaniemestä kallio, alppila, vallila ja vallilasta itäväylää pitkin kotiin.


Viime yönä olisin halunnut itkeä itseni vain uneen. Muutaman päivän ajan taas oloni on tuntunut paskalta. En tiedä, kaikki vain ressaa minua taas. Tunnen jokseenkin oloni yksinäiseksi.. Kaipaan jotain, kaipaan jonkun, jonka kainaloon voisin käpertyä aina kun minulla on pahamieli. Kaipaan edes pieniä positiivisiakommentteja. Kaipaan vain sitä jotain.
Onneksi pian on taas viikonloppu, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Näkee ystäviä, pääsee rillaamaan, viettämään hauskaa, kuuntelemaan musiikkia, ottamaan kuppia ja sitä rataa. Elämäni parasta huumetta. Harmikseni joudun kyllä niistäkin rillibileistä tulla töihin, mutta onneksi voin aina palata sinne sitten takaisin.


xoxo

torstai 10. heinäkuuta 2014

..I need, you need they need: WAR! I need, you need they need: WAR!

Hei taas, elämä on ollut yhtä tunteiden pyöritystä ja paljon on ollut mietittävää, jos nyt pääsisin kirjoittamaan taas ajatuksiani ylös ja kertomaan kuulumisiani.



Viime torstaina mulla ja Pinjalla oli tukanvärjäyssessiot ja täytyy kyllä sanoa, että tää tumma tukka on vaan meikäläisen juttu!
me tytsyt!




Seuraavana päivänä olikin huonompia tapahtumia, koska olihan ystävämme Tessan hautajaiset.


Tyylinäyte hautajaisiin pukeutumisesta.
Kukkatervehdys
Arkku♥
Levätköön Tessa rauhassa♥†
Hautajaiset onnistui hyvin. Sain kukkatervehdyksen luettua ilman että tirautin kyyneltäkään, vaikka olihan siinä kyllä nielemistä.. Toisaalta, en tiedä mikä mulle tuli koska aloin uskontunnustuksen aikaan nauramaan, siis en kovaan ääneen, mutta jokin asia mua tosissaankin alkoi naurattamaan, joten en voi muuta pyytä kuin anteeksi. Hautajaisten jälkeen oli muistotilaisuus, jossa oli hyvät ruoat ja rauhaisa tunnelma, sitten siitä suoraan kotiin, okei en suoraan tainnut tullakaan, mutta kotiin koiteskin. Muuten viikonloppu menikin työntouhussa ja seuraava vapaapäivä mulla olikin tiistaina, jolloin suuntasimme Pinjan kanssa Juvalle!


Koiruuksia, Lissu ja Lilo♥
Pinjan äidin, äitini parhaimman ystävän hauta. Lepää rauhassa Mallu♥†
 
 
Muuten viikko onkin mennyt työntouhussa ja huomenna olisi vapaapäivä, tänään toisinaan kyllä vietin Pinjan kanssa kahvihetkiä ja olomme oli kutakuinkin tällainen >

Muuten mun elämässä ei ole kummempia tapahtunut, samaa rataa jatketaan edelleen ja tuttuja on tullut nähtyä. Alan pikkuhiljaa taas tuntemaan onnelliseksi, mutta silti on sellasia fiilikksiä, että voisin repäistä sydämeni irti, ryttää sen ja heittää sen suoraan seinää, sekä talloa päältä. Toisinaan tuntuu, että osan kanssa ystävyys kaikkoaa kaukaisuuteen ja toisten kanssa se vain lähenee. Kaipaan ihmisiä, toivottavasti hekin myös kaipaavat minua.
 
 
 
 Olen myös ihmetellyt, että minullahan on vain 10 seuraajaa täällä blogissa, mutta näyttää että moni tulee silti lukemaan tätä. Kysynpähän vain, mikä saa teidät kiinnostumaan lukemaan omaa elämääni, mun tarinoita, katselemaan kuvia? Olisi vain kiva tietää.. Jos uskallatte, pliis kertokaa vastauksenne anonyymina tai ihan omalla nimellä, I'm curious!

xoxo


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

One's own Kingman, Christ person, Woman God.

On keskiviikko aamu ja aamukahvit haettu, en ole koskaan oikeastaan kirjoittanut blogiin aamuisin, koska nämä ovat enemmän sellaisia iltapuuhia, mutta nyt päätin repästä. Viime viikonloppu meni työn merkeissä, katson olisiko minulla pari kuvaa esitellä, mitä oikeastaan tein perjantaina tai lauantaina?

Launtaiaamu, työpaikalta (Kruununhaka)
Työpäivä meni leppoisasti ja yllättävän nopeasti, vaikka istuinkin siellä 9,5h. Siitä sitten suuntasin Pinjan seuraksi taas. Täytyy kyllä sanoa, että viilsi kyllä veistä haavassa se perjantai ja lauantai ajaa Suvilahden ohitse, koska Tuskafestarit olis ollut ja mä en vaan ollu siellä...

Chilling with my bro Darth Vader
Ninja ja Minä.♥
Pinja tulikin minun luokseni illaksi/yöksi ja pelattiin pelikorteilla ja herkuteltiin, tiesittekö miten paskahousuun vaan voi jäädä koukkuun, terapeuttinen peli.

Olemme paskahousuja.
Sunnuntaina heräilin, kävin suihkussa ja menimme Pinjan kanssa ulos syömään. (Pinja oli siis yöllä lähtenyt vielä kotiin.) Kävimme sörkän Sivuraiteessa ja täytyy sanoa, että se on kyllä ihan paras mesta ikinä!

NAM!
Kun olimme Pinjan kanssa saaneet syötyä, menin hänen luokseen ja pelasimme taas korteilla, höpöttelimme niitä näitä, joimme kahvia. Sitten tuli aika, että jouduinkin lähtemään kotiin. Laittautumaan iltaa varten, koska minun oli aika suunnata On the rocksiin. Ystäväni Profane Omenista olivat soittamassa siis Tuskan jatkoilla ja pakkohan sinne oli tietysti päästä, vaikka en Tuskaan päässytkään.

Tästä se sitten lähti!

Profane Omen♥♫

Keikka oli mahti, settilista mahdimpi ja meidän koko yön keskustelut mitä mahtavimpia. Keskutelimme oikeasti kaikesta, toisten kanssa sitä lähtee miestenvessaan, tapaa uusia hauskoja ihmisiä ja voi muuten vaan viettää mahtavaa aikaa.

"Juha, mikä tos on?... Nenä!... SCORE!" "Olette enemmän ystäviä, kuin pelkkä bändi." <>"Tottakai me ollaan ystäviä,"  En edes muista kaikkia yksittäisiä lauheita näiden ihanien ihmisten keskuudessa, koska puhuttiin ihan liikaa, tai siis ei liikaa, mutta todella paljon. Esim. siitä kuinka jollekin yhdelle ihmiselle voi sattua niin paljon, keskusteltiin siitä milloin on seuraavat grillibileet, mitäs vielä? Kaj Kunnas ja jalkapallo!... Mun piti muka poistua paikalta JO kello 02:00 mennessä, mutta ilta päätyikin pilkkuun asti ja näin mä siellä muitakin tuttuja!♥

Turisaksen entinen kosketinsoittaja Robert!♥ Ahh, mikä mies... En tunne siis tuota takana olevaa photobombaavaa miestä.
Näiden herrojen, siis Turisaksen rumpalin ja Robertin kanssa lähdimme pilkun jälkeen jatkoille, kun olin sanonut mun mussukoille ensiksi heipat. ♥
Noh, siinä jatkettiin sitten todellakin aamuun asti ja jestas sitä kännin määrää! Okei, täytyy sanoa, että mukavat, hyvät kännit pitkästä aikaa tuntui todella hyvältä. Sitä oltiin vielä aamulla tuopit kädessä, kun minun oli pakko poistua paikalta, mummo oli käytävä hoitaa ja töihinkin valmistauduttava! Täytyy myöntää honestly, että nuorena sitä näköjään jaksaa, mitä sitä nyt töissä tavoiltetiin pahaaoloa, sipsien syöntiä ja todellista väsymystä, en siis saanu kuin nukuttua 30min-1h.. Ma-Ti välisenä yönä uni tuli kyllä todella nopeasti. 

En voi sanoa muuta kuin ison kiitoksen ja kumarruksen näille tyypeille, en muista milloin viimeksi olisin oikeasti ollut näin onnellinen. ♥ 

xoxo