maanantai 24. helmikuuta 2014

I saw her through the window today

Nyt en vain pysty lopettamaan ajatusteni kulkua. Eilen puhuin ystävyydestä ja tänään rupesin miettimään sitä aihetta lisää. Oletteko koskaan kelanneet sitä, koska minun mielestäni ystävyyden yksi tärkeimmistä asioista on se, että "ystävää pitää aina auttaa hädässä." Mitä, kun autattekin jo tarpeeksi monta kertaa ystäviänne ja tajuatkin, että se kerta... Se kerta, kun itse tarvisitte apua niin sitä samaa apua ei saakaan. Miksi se on niin vaikeaa arvostaa toisen apua? Kysynpähän vaan...



Sain myös tänään kuulla lisää iloisia uutisia. Uskomatonta seikkailua taas tiedossa, jossa purjehdimme itään. Se sai mieleni hyvälle, koska tänään tosiaan olen ollut aika huonoilla fiiliksillä. En tiedä johtuuko se maanantaista vai mistä? Töissä en saanut henkeä astmani takia. Minua rupesi ressaamaan pienet asiat... En tiedä toisinaan mikä muhun on mennyt?
Ei mulla ole syytä ressata mistään, me eletään vain kerran tässä maailmassa, jossa pitäisi tosissaan elää täysillä, mutta silti tuntuu että tämä on välillä yhtä tunteiden vuoristorataa... HUOH!

Haluan esitellä muutaman kuvan avulla omia fiiliksiäni. Tosissaan nyt olisi muutama LOISTAVA reissu mulla tiedossa tulevaisuudessa. Rakastan reissaamista, ajelemista ja hyvää fiilistä niiden oikeiden ystävien kanssa. Askel askeleelta, postaus postaukselta aion pikkuhiljaa kertoa teille enemmän mun tulevista seikkailuista.

 



sunnuntai 23. helmikuuta 2014

I can be the bitch, I can play the whore, Or your fairytale princess who could ask for more.

Arvuuttelua, arvuuttelua. Hyviä ja huonoja fiiliksiä. En oikein tiedä mistä aloittaa. Okei, ehkä kaikkein parasta on aloittaa aina hyvistä uutisista, joten...

KIITOS LEIJONAT


Tänään töissä mietin ystävyyttä, sitä kuka on oikea ystävä ja kuka ei? Mun sosiaalinen elämä on aika kuollut tän alan puolesta, en näe ihmisiä hirvein usein, vaikka juttelenkin heille päivittäin. Jotenkin ystävyys tuntuu olevan minulle niin tärkeää, että jossain vaiheessa se alkaa tuntua kipeältä.  Kaipaan lohtua, kannustavia rohkauksia, halauksia ja raikuvaa naurua.

Tykkään kyllä työkavereistani ja sen takia nautinkin työstäni, koska työkavereiden kanssa vaan viihtyy. Tulen suurimman osan kanssa toimeen, itse asiassa kaikkien ja tiedän että voisin jutella heidän kanssaan mistä tahansa. Silti vain kaipaan niitä muitakin ihmisiä ympärilleni... Ystävilleni tapahtuu kaikenlaista ja kokevat onnellisia asioita elämässään. Olen sydämeni pohjasta iloinen heidän puolestaan ja ei mun omakaan elämä nyt niin huonosti mene kuin tämä teksti antaa ymmärtää. Joskus on vain parempi purkaa omia fiiliksiään, lukivat toiset niitä tai ei. Tiedän, että tulevaisuudessa elämäni tuo taas iloisia asioita ja uusia seikkailuja, mutta tällä hetkellä tuntuu, kun elämäni olisi vain jämähtänyt jotenkin paikoilleen. Haluan taas extremeä, kokemuksia, tunnetiloja, fiilistä!

Minua tosissaan myös ärsyttää myös ne ihmiset, jotka käyttävät enää sanaa: "minä" kuin "me". Jotenkin se tuntuu vain siltä, että toinen ei arvosta tarpeeksi toista. Niin se vain on, pahaltahan se tuntuu. Kun kokee toisen kanssa yhteisiä asioita ja silti kuuluu vain sana: "minä".





Se ystävyydestä ja on aika kertoa taas positiivisia ajatuksia maailmalta... Tukkateatteria oli taas luvassa vähillä rahoilla, mutta juurikasvun pois saaminen on vaan niitä pieniä iloja, joista varmaan jokainen nainen tässä maailmassa nauttii. 

Tässä on mun 2 vakioo, jolla tuunailen yleensä tukkaani, mutta honestly mun tukka ei ole kyllä yhtään kuin tuossa kuvassa.

Mun koti on mulla kultaakin rakkaampi ja haluaisin vain olla sisällä sen takia. En haluaisi poistua täältä, mutta toisinaan on pakko tienata sen eteen jotain, sen vuoksi ja että saan koristella ja laitella sitä oman maun mukaan... Kutsua vieraita kylään ja viettää aikaa niiden ystävien kanssa.♥


xoxo

tiistai 18. helmikuuta 2014

I've sailed the seas Fought my many demons I've looked to gods in the skies













Kaksi viikkoa jo asuttu omassa kodissa ja kyllä mä vaan rakastankin tätä niin paljon! Onhan tässä vielä oma laittamisensa, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa. Minusta tuntuu, että muuttaminen ja sisustaminen on kyllä aina sellainen ikuisuus projekti. Mulla on vielä paljon asioita mitä tarvitsen tänne kotiin, mutta onneksi olen maltillinen niiden asioiden suhteen ja pärjään ilmankin.

*Imuri
*Mikro
*Kenkäteline

Tuossa on ehkä se TOP 3, mitä nyt eniten tarvitsen, mutta kunhan tilipäivät antaa myöten niin, kiitos! Ja mikrokin on itse asiassa jo tulossa kiitos erään todella mukavan työkaverini. Olen kyllä siinä mielessä sitten maailman onnellisin, kun saan imurin. A) Tykkään imuroida B) Rakastan siistiä kotia

Eihän mulla tässä muuta... PS. Autokoulu käyty, hyvä mä!

xoxo

tiistai 11. helmikuuta 2014

Cause she walks so bad like it feels so good

Hei, enpä itse ole päivitellyt tänne vähään aikaan ja olisi varmaan kovasti aihetta!

Olen pahoillani, että päivitykseni ovat olleet aika tylsiä viimeaikoina, mutta toivottavasti tämä ei ole. Olen siis muuttanut vihdoinkin omaan kotiin ja en voi muuta sanoa kuin, että fiilis on aika korkealla. Koti tuntuu kodilta ja mitä enemmän saan tätä laitettua, sitä paremmalta se tuntuu.

muuttolaatikoita
 mun vanha huone muuttopäivänä.


UUSI KOTI

kylpyhuone

huone, laatikoita vielä, koska julisteet *eheheh* en ole saanut niitä vielä laitettua paikoilleen ja siellä on mun jätesäkki piilossa, jossa on mun kaikki kengät, koska en ole saanut aikaseksi hommattua kenkitelinettäkään vielä.

huonetta lisää, tuossa on isänäidin perintöä tuo kaappi, jonka joskus tässä lähiaikoina aion hiota ja maalata valkoiseksi (sitä odotellessa).

Ja erityisesti kodinsydän keittiö! 

Tuossa muutama kuva mun omasta ensikodistani ja täytyy kyllä sanoa, että aina kun mä astun ovesta sisään, niin mä tykkään tästä niin vaan enemmän ja enemmän. Eteisestä en nyt ottanut kuvaa, koska mulla ei ole siellä valaisinta, pitäisi varmaan hommata uusi. Mulla on muutenkin tuo mun ostoslista vielä tarpeeksi pitkä tavaroille, mitä  tarvisin. Mutta hiljaa hyvä tulee, vai miten se meni?

Rakas ystäväni Petra teki mulle aivan uskomattoman hienon tuparilahjan mun seinälle, pitäisi tuo kyllä varmaan jopa kehystääkin. Thanks hun!♥ xoxo
Viime lauantaina olin katsomassa Bar Loosessa Mygrainia ja täytyy sanoa, että oli vaan ihan h*lvetin kova taas! ♥♫


Sitten on aika tarttua härkää sarvista ja mennä astetta vakavempaan asiaan...

Ne, jotka täälläkin tietää, että mulla on aivan suunnaton lääkärifobia niin eilen kyllä päihitin mun pahimman pelkoni. Eilen olin siis tosiaan perinnöllisyyslääkärillä, jonka jälkeen oli aika suunnata labraan. Minä, joka siis kuollakseni ja sairaalloisesti pelkään lääkäreitä niin eilen kyllä noustiin todella pohjalta ylös.

Osan ihmisistä on vaikea ymmärtää kuinka paljon niitä pelkäänkään, koska pari vuotta sitten minua ei olisi saanut ikinä labraan, siis NEVER! Tai edes lääkäristä puhuminen/ajatteleminen tuntui minusta vaikealta. Päivänä jolloin olisi pitänyt mennä silloin joskus lääkäriin voin todella pahoin, minua oksetti, heikotti, pyörytti ja koko ajan olisi pitänyt päästä vessaan. Olen kuullut tarinoita niistä, kun viisi ihmistä joutuu dyykkaamaan minut hammaslääkärin tuoliin, jotta he saisivat edes minulle kanuulin käteen. Isäpuoleni on joutunut pitämään minusta väkisin kerran elämässäni labrassa kiinni, jotta he saisivat otettua minulta verikokeen. Silloin mulla oli keuhko - ja otsalohkontulehdus. Paska homma!

Nyt, olen tosissaan ylittänyt itseni. Eilen juttelin perinnöllisyyslääkäräni kanssa aiheesta, jonka takia olin siellä. Sitten sen jälkeen kävin kahviossa haukkaamassa jotain suupalaa ja sen jälkeen oli aika mennä labraan. Minulla oli numero 33 ja jouduin odottelemaan yli puolisen tuntia, jotta pääsisin sinne.  Kun minun numeroni vihdoinkin tuli, oli aika nousta ylös ja kävellä näytteenottohuoneeseen. Siinä vaiheessa mä pillahdin tosissani itkuun, kun mä pääsin sisään. Menin tuoliin istumaan ja ajattelin vain, että vittu mä teen sen. Vaikka mua tosissaan pelottaakin se, ennen olisin juossut vain karkuun sieltä, mutta ajattelin tosissani voittaa itseni. Itkin ja itkin. Hoitaja katsoi minua hetken, kunnes hän tajusi että nyt ei taida olla kaikki ok. Hän antoi minun rauhassa itkeä ja äiti sanoi minulle, että mun pitäisi hengitellä rauhassa, koska minulla tosissaan on astma ja olisin voinut saada helposti saada astmakohtauksen. Suljin silmäni ja itkin. Hoitaja käski minun ajatella mukavia ja en saanut mieleeni mitään muuta kuin lauantain keikan ja väkisin ajattelin niitä hymyjä, iloisia hetkiä ja sitä hyvää fiilistä.

Tunsin koko ajan, mitä hoitaja minulle teki ja kun hän sanoikin jo, että se oli siinä. Olin hämmentynyt, en uskaltanut heti edes avata silmiäni. Kyyneleeni väistämättä vaihtuivat onnen kyyneleiksi, kunnes uskalsin avata silmäni ja tajusin että olin voittanut itseni ja pahimman pelkoni. Hoitajakin näytti olevan iloinen puolestani, kunnes kerroinkin sille, että miten vaikeaa minun on tulla sinne ja ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen joku saa multa otettua verikokeen. Hoitajalle propsit ja rispektit siitä. Kunnes pääsimme pois sieltä näytteenottohuoneesta ihmiset kyllä katsoivat minua kummaksuen, kun tulin tippalinssissä sieltä labrasta pois, että mitä traagista mulle oli oikein käynyt.

tässä on todisteita, että jossain ollaan siis todella käyty.
siinä se nyt on!

Äiti osti mulle palkinnoksi mulle mun lempparikukkia neilikoita♥ Kyllä äitikin taisi olla todella ylpeä tyttärestään!
Mutta siis, toivottavasti tämä kertoo kaikille että oman pelkonsa voittaminen on mahdollista ja voin sanoa, että se fiilis siitä on aivan kreisiä ja mahtavaa. Kiitos ja näkemiin!

xoxo