sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Get another bottle out Let's shoot the shit, sit back down

- Sunnuntai ja huomenna töihin. Koko päivän olen vain manannut mielessäni, kun ei ole motivaatiota. Helvetten! Ninja lähti tänään kotiin ja täytyy myöntää, että tulee aina ikävä sitä pöljää. Okei ensi viikonloppuna näen sen taas, koska on neidin 2.v synttärit♥ Tylsyyttäni chättäilin taas Facebookin ihmeellisessä maailmassa tänään ja päädyttiin ystäväni Petran kanssa siihen tulokseen, että näemme tänään kaupungille.

Sitä ennen pummin äidiltä rahaa, *ehheehe* only because, koska huomenna alkaa ne duunit ja tarvitsin työvaatetta, koska olen hoikistunut niin paljon, osa vaatteista ei näytä kovin hyvältä enää mun päällä. Mutta en löytänyt kuin mustan hupparin ja yhden t-paidan. Oikeasti, nykyään kaupan vaatteet on sellasia 50/60, joko ne on ihan kamalia tai h*lvetin hienoja!

Tää huppari on siis M kokoa ja en oikeesti muista, että milloin viimeksi olisin voinut ostaa sen kokoista hupparia tai mitään vaatetta!




Ja niin mentiin siis tosiaan Hard rock cafeeseen, se on tosiaan meidän home sweet home. Ja ei h*lvetti, näin siellä JOHANNA TUKIAISEN ja sen siskon JULIAN! Ja niiden frendin, joka näytti vähän Olli Herman Kosuselta, mutta se oli 1000000 pahempi! Mutta meillä vaan oli Petran kanssa ihan h*lvetin moinen nälkä ja ruoka nyt maistuu aina, etenkin, jos se on hyvää! 
Tämä kuva tuli otettua sen jälkeen, kun olin lähdössä kotiin päin.
 En kyllä edelleenkään kestä sitä Tuksua.. Sekin vielä, että Julia ja se sen frendi tuli pummaamassa meiltä tupakkaa, u kidding me? En ole tänä iltana muuten kamalasti tehnyt asioita. Tulin kotiin ja jotenkin... Tuli puheeksi Elvis ja olen nyt koko illan kyylännyt tässä sen kuvia ja tajunnut, että kuinka h*lvetin kuuma se on ollut joskus, kelatkaa! 




Jäbällä on ollut ihan h*lvetin hyvä perse!




lauantai 23. helmikuuta 2013

You cynic muppet, shitplaying puppet


Tunteikas hiihtoloma viikko on lopuillaan, sain nähdä ja kokea PALJON! 


Tässä eletään jo lauantaita, viikko on mennyt nopeasti ja ensi maanantaina pitäisi aloittaa taas työn touhussa ja siinä samassa opinnäytetyötä. Viikon alussa yritin kokeilla ressin sietokykyjäni ja rajamailla tosiaan käytiin. Sain olla lapsenvahtinakin pitkästä aikaa♥ Pääsin olemaan joillekin ihmisille kuskina ja voin sanoa, että ajaminen on tosissaan ihanaa ja se ajotaito/kortti helpottaa ihan h*lvetisti tätä elämää.

Tällä viikolla olen nähnyt myös muutamia ystäviäni, jes en ole siis yksin. ;) Olen sitä mieltä, että jokainen ihminen tarvitsee ystäviään eniten tässä maailmassa, koska jos sinulle ei olisi niitä, olisit aika yksinäinen. So pliis! Pitäkää jokaisesta frendistänne kiinni, oli niitä sitten paljon tai vähän. 



Keskiviikkona oli taas ehkä elämäni hienoimpia päiviä, kävin pitämässä arviointikeskustelua mun edellisessä työpaikassa ja ne anto mulle jopa enemmän kolmosia kuin minä itse! (arviointi 1-3) Olin todella tyytyväinen, sen jälkeen tulin kotiin ja odotin iltaa, iltaa joka muutti taas koko elämäni ja ajatukseni hetkeksi. Näin yhden ystäväni, jota en ollut nähnyt melkein vuoteen, kävin jopa elämäni ensimmäistä kertaa, todella kiva sisustus, mutta se mesta on ihan h*lvetin pieni, en sitten tiedä yläkerrasta. 


Bäkkäriltä lähdimme suoraan On the rocksiin ja sielläkään en ollut käynyt ennen, c'mon mikä mua on vaivannut? Ehkä voisin alkaa käymään mestoilla enemmänkin? On the Rocks oli kans aika pieni, mutta siellä se oli myös se alakerta, jossa oli kans jonkin verran tilaa. Sisustus oli kanssa tosi ihana ja rakastin niitä valokuvia siellä seinällä, etenkin sitä Thomas Bredahlin kuvaa. Kyseinen on mies on siis #1 bändin Volbeatin entinen kitaristi. 


Ja ai niin! Unohdin mainita, tämä kuuluisi tilanteeseen, joka liittyy Bäkkärin ja On the Rocksin välille, tapasin uusia ihmisiä ja kun olimme menossa On the Rocksiin tapasin miehen, joka sai minut iki onnelliseksi. 
Eric Young, soittaa rumpuja bändissä Crashdïet (SWE) ©Eric

Kun sain kuulla, että Crashdïet tulee Suomeen, en voinut uskoa silmiäni tai korviani! Olen viimeksi nähnyt ne viime kesänä ja se oli ensimmäinen kertani jopa, kun oli toinen lämppäribändeistä, kun kasikytluvun kuninkaat Mötley Crüe oli Suomessa. Silloinkin näin jätkiä ystäväni kanssa keikan jälkeen, mutta Eric oli silloin juossut karkuun, mutta NYT!♥ Jätkein keikka oli ihan helvetin mahtava ja en voinut olla onnellisempi, okei mun uus laukku meni siinä rikki ja se vähän fiilistä, mutta mä sain sen kumminkin seuraavana päivänä kotona korjattua. 
*Kelvin* kuva on muokattu puhelimella, mutta olen siis ottanut sen kamerallani, tuossa siis näkyy koko bändi! Vas > oik: Simon, Peter, Martin & Eric.

Keikan jälkeen näin vanhempia tuttujani ja uudet tuttuni ja yksi vanhani hävisivät, sain kuulla että jätkät tulisivat jakaa nimmareita keikan jälkeen, joten pakkohan oli mun jäädä venaamaan! Ennen kuin he tulivat minun oli pakko ostaa niiden uusin levy viimisilläkin rahoillani, koska se on ehdottomasti näistä kaikista mun lemppari ja nyt alan olla todella sinut sen kanssa.  

Ystäväni feidasivat minut jälleen, kun ei mennyt kauaakaan, että näin pojat. Martin, Eric, Simon ja Peter tulivat siihen en ollut koskaan oikeesti nähnyt niin paljoa faneja, siellä oli niin s**tanan ahdasta! Sain heidän nimikirjoituksensa, rupattelimme mukavia ja kuvatkin tuli otettua. En voinut olla onnellisempi:) 
©Martin, Mä, Eric... Ei me vaan osata:( Okei, Eric osaa♥
©Simon Cruz siis voin kertoa, että Simon on ehkä toiseksi parasvalokuvaaja heti Ericin jälkeen, mikä valostus!
Parhaita sanoja, mitä kuulin tuona iltana jätkien suusta:
"Saatana" "Kiitos, kiitos" - Eric
"Kippis ja kulaus, elämäni munaus" - Peter
"Do you wanna that I go away" - Simme, ei siinä voi muuta kuin hätääntyneenä sanoa, että: "No, no no no of course not Sweetheart."
"It's too personal" - Martin

Miettikääpä sitten siinä, että mitä me ollaan oikein säädetty. Jag älskar svenska pojkar. 
Seuraavana päivänä keikan jälkeen menin ystäväni Petran luokse viettämään tyttöjeniltaa. Okei koko päivän puhuimme kokemuksistamme ja siitä, kuinka hauskaa ja ihanaa meillä oli. Kävimme nopeasti kaupungilla hakemassa herkkuja ja meidän piti illalla katsoa Ghost Adventuresia, okei ehkä ensi kerralla voisi katsoa enemmän, kuin vain ne kaksi jaksoa!

Olen siis kyllä edelleen dietillä, mutta tämmösiä herkkuja kun mättää välillä niin ei taas tee vähään aikaan mieli mitään :p


Perjantaina tulin sitten kotiin ja sain kuulla, että rakas kummityttöni tuli meille ja tässä sitä nyt ollaan, lauantai ilta kello viidessä ja oltiin Ninjan kanssa pulkkamäessäkin!


Olikohan tässä nyt kaikki? No illemmalla teen vielä jonkun pikkupostauksen, tuli inspis, hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille! =)

PS. HARDCORE SUPERSTARILTA TULI UUS PIISI, KUUNNELKAA! ♥♫
Harcore Superstar - Above the law

   

lauantai 16. helmikuuta 2013

Your Q's my A's!

Pölläsin tämän toofastfor nimiseltä henkilöltä♥ Haluan tehdä tämän, koska haluan kertoa ihmisille kuka olen ja miksi. :)

1. Millainen musiikki vetoaa sinuun? Miksi?

- rock 'n roll! \,,/

2. Miksi päätit perustaa oman blogin?

- Koska ajattelin, että tämä oli yksi tapa ilmaista itseäni ja purkaa kaikki surut ja murheet, mutta olen feilannut periaatteeni kyllä todella pahasti!

3. Miten kuvailisit itseäsi?

- Positiivinen ihminen, joka pitää huolta itsestään ja tavoittelee unelmiaan.

4. Tumblr, Facebook, Twitter vai We♥It?

- Kaikki. http://waitressofconfusing.tumblr.com/ 
https://twitter.com/hannamarij 
http://weheartit.com/Hannamari_J

5. Kissa vai koira? Vai jokin muu eläin?

- Sanoisin, että koira!

6. Mikä on unelmiesi matkakohde? Oletko käynyt siellä?

- USA, Uusi-Seelanti, Ruotsi, Tanska ja koko etelä-eurooppa. Olen käynyt Ruottissa ja Tanskassa

7. Kumpi voittaa, kirja vai elokuva?

- Elokuva, mutta pidän myös kirjoista♥

8. Rakkain harrastuksesi?

- Keikkailu!

9. Lukio vai amis? Miksi?

- Ammattikoulu, melkein valmistunut jo! Pääsen tekemään unelmiani♥

10. Uskotko yliluonnolliseen?

- HELL MOTHAFUCKIN' YEAH!

11. Jos voisit matkustaa ajassa minne vaan, minne menisit? Miksi?

- Hmm! Viikinki-aika, keski-aika, 1700-1800-luku, 50's & 80's

------------------------------------------------------------------------
1. Lempieläimesi?

- Susi

2. Mitä pelkäät?

- lääkäreitä

3. Mikä on lempivaatekappaleesi?

- mustat housut

4. Mitä toivot elämältä?

- Hyvää oloa ja paljon kokemuksia!

5. Missä luulet olevasi kymmenen vuoden päästä ja millainen elämäsi silloin on?

- Kymmen vuoden päästä, silloin olen 28.v No tota, mulla on oma hieno asunto! Olen saanut oman ravintolani aluille ja vietän ihanaa ja rikasta yrittäjän elämää.

6. Jos saisit tietää että sinusta olisi kuvattu salaa elokuva, miten reagoisit asiaan?

- Järkyttyisin varmasti niin pahasti, että alkaisin itkemään.

7. Missä kaupungeissa olet asunut?

- Helsinki.

8. Minkälaisen puhelimen omistat?

- iPhone 4 \,,/ vitosen haluaisin!

9. huonoin koskaan näkemäsi elokuva?

- butterfly on a wheel, on yksi siis niistä.

10. Missä maissa olet käynyt?

- Viro, Ruotsi, Tanska ja Norja

11. Oletko koskaan käynyt ennustajalla? Jos et niin haluaisitko?

- En ole ja olisihan se ihan jännä käydä, mutta uskon aina kaikenlaiseen niin en haluaisi tietää todellisuuttani!

perjantai 15. helmikuuta 2013

rules

hei, tää on tällanen nopea ilmoitus:

Eilen sain ajokortin.

Nyt pitäisi opinnäytetyötä, hyvän työn luominen on rankkaa.

Ei mulla muuta.

tiistai 12. helmikuuta 2013

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

Kiitos tanni taas jälleen kerran, kun haastoit minut ♥


2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
..OTTAKAA MUKAANNE TÄMÄ..

3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle.
Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
Vapaa & Koulu
Vapaa:
  1. kahvi
  2. tietokone
  3. musiikki
  4. iphone 
  5. koti
Koulu:
  1. Ystävät
  2. motivaatio
  3. iphone 
  4. hyvä mieli
  5. kynä 
Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
voi paska, olen kyllä niin huono lukemaan, mutta noh! Katsotaan, mitä keksin!

  • Nikki Sixx: Heroiini päiväkirja
  • Stephenie Mayer: Twilight saaga
  • ja en keksi enempää, trolololololol!
  • Eli multa on aivan turha tulla utelee kirjoista jotain.. voin kyllä kertoo mitä uutta niistä vois tehä..

    Viisi materialistista joululahjatoivetta
     joululahjalista?
    1. Apple macbook
    2. iPhone 5
    3. Oma koti
    4. työ
    5. raha
                                                           taitaa olla liikaa vaadittuja asioita
    Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
    1. USA
    2. Tanska
    3. Ruotsi
    4. Uusi-Seelanti
    5. Italia
    Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
     kysyin näitä luokkalaisiltani:
    "iloinen" "railakas" "höpsö" "hassu" "puhelias"

    Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:
    keep positive
    keep going
    be what you are
    don't listen what everyone else say
    that's you!

    Viisi lempiruokaasi:
    1. tacot/tortillat
    2. kana ja riisi
    3. peruna ja lohi
    4. salaatit
    5. terveellisyys

    sunnuntai 10. helmikuuta 2013

    Ciao belle!

    No niin, pitäisi sitä taas kirjotella! Olen pitänyt kolme vuotta tätä blogia ja nyt mulla on jopa KUUSI seuraajaa! Siis C'mon guys, okei tiedän, että täällä ei ole mitään mielenkiintoista. Mutta siis, olen ollut tässä viimeisen kuukauden aikana työssäoppimassa oikein Bulevardilla! Hienojen ihmisten paikka sanon mä! Mutta olen ansainnut myös oman paikkani siellä. Siis joo, työssäoppimispaikkani oli ruttopuiston vieressä, italialainen A la carte ravintola Tony's deli. Paikka oli ihan jees, siellä oppi paljon erilaisista viineistä ja se oli sitä perus A la carte meininkiä. Harmi vaan, että huomenna (maanantaina) taas kouluun ja en ole vieläkään päässyt oikein arvioimaan itseäni, että minkä numeron olen saanut näytöstä, koska sairastuin tässä norohorovirukseen, mutta nyt vointini on jo hyvä! Ehkä mä sinne ensi viikolla menen. Apua, ensi viikko kyllä tulee olemaan kiireinen. 


    Ai nii, olen nyt nähnyt hirveästi ystäviäni, etenki rakasta ystävääni Petraa, Ouh man I love you! xoxo69♥ 

    Sain Petran rakastumaan hyviin tv:ohjelmiin, olen saanut sen tekemään Tumblrin ja Twitterin, Am I a bad girl?



    Olimme myös kuvailemassa Petran kanssa pitkin Helsinkiä ja sää oli ihanan talvimen, olen jotenkin aina tykännyt talvesta, lumi on kivaa ja kaunista! Loskakelit ovat kyllä täyttä p*skaa!













    ¨




    tätä me etsittiin niin perkeleen kauan!







    Siinä on vähän mun kuvailuja, okei kuvia on tosi paljon, mutta mä vaan yksinkertaisesti rakastan ottaa valokuvia! Sille ei vaan yksinkertaisesti voi tulla loppua. En sano, että olen mikään ammattikuvaaja, vaikka molemmat enomieheni ovat valokuvaajia! 

    Sitten vielä viimeinen loppu viimeistely, olen pitänyt tässä semmosta dietiä, Crashdietiä, olen jättänyt kaikkia herkkuja pois paitsi tummaa suklaata! Paras tummasuklaa on 86% Maraboun joku... Mutta siis, tummasuklaa on etenkin terveellistä ja erittäin hyvää, toi on tällä hetkellä voimakkain, mitä olen löytänyt. Ei ole nyt kuvaa näyttää, mutta maksaa vain 2€ ei paha! Voin näyttää vähän esimerkki kuvaa mun tuloksista.! okei, vaa'an mukaan sitä ollaan tiputettu se 10kg, josta olen todella tyytyväinen! 

    tää kuva on heinäkuulta, kun olin serkkuni luona tanskassa, tossa on sen lapsia♥ Olin silloin tosi tukeva, ai kamala, että hirvittää ihan katsoakin!

    Sitten, kun lisätään tuoretta kuvaa, niin:


    tässä kaikki taas tällä kertaa, lukuhetkijä! Ciao!