tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kirjallinen osuus on valmis!

No niin, on päivittelyt kyllä vähän jäänyt, mutta kirjallinen osuus on saatu valmiiksi ja Powerpoint esitys näyttää myös olevan hyvällä mallilla, mutta silti olisi vielä todella paljon hommaa! :o








siinä sitä nyt ois! Kuten huomaatte alhaalla näkyy Powerpointia, josta lisään kyllä kuvia, kunhan se joskus valmistuu.


- Hannamari_J

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

ruoka- ja tapakulttuuri projekti.

Hei! Ajattelin taas päivittää blogiani liittyen koulutehtävääni. Tänään sain koulussa pitkästä aikaa jatkaa sitä, kun on ollut tässä kamalasti menoa, niin en ole päässyt tekemään sitä! Ainut ongelma on, että on 10 pvää aikaa tehdä sitä ja olen vasta aika alussa! Minulla ei siis nyt reilu viikkoon ole muuta elämää kuin tämä!



Tässä vähän kuvaa siitä mitä olen saanut aikaseksi. Ja siis se minun tanskanlippu pohjani liittyy toki samaan asiaan, mutta siihen minä leikkaan ja liimaan ns. "parhaita paloja", tästä pitkästä kirjallisesta tehtävästä.!